Kilpailutoiminta
Munkkiniemen yhteiskoululla on pitkät perinteet oppilasurheilussa. Menestystä on vuosien mittaan saavutettu sekä kansainvälisillä areenoilla että kotimaisilla pelikentillä.
Munkkiniemen yhteiskoulu osallistuu yksityiskoulujen järjestämään Helsingin uuden palloilusarjan (HUPS) kilpailuihin, Helsingin opetusviraston lukioiden kilpailutoimintaan (HLOU) ja Koululiikuntaliiton (KLL) järjestämiin oppilasurheilutapahtumiin. Erityisesti perinteisessä Munkan lajissa koripallossa otamme osaa KLL:n kilpailutoimintaan. Koulumme kannustaa oppilaita osallistumaan rohkeasti oppilasurheilutoimintaan.
Koulun joukkueisiin pääsyn edellytys on oma halu edustaa koulua. Joukkueeseen tai muuhun urheilutapahtumaan valituksi tuleminen on kunnia-asia. Koulun joukkueen jäsenet ovat turnausten ja otteluiden ajan edustamassa kouluamme. Siksi osallistumisen edellytyksenä on nuhteeton ja oma-aloitteinen koulutyön hoitaminen.
Joukkueet valitaan vuodeksi kerrallaan. Oppilasurheilun kalenterista näkee koko lukuvuoden aikataulun. Tapahtumista ilmoitetaan sekä internetissä että ilmoitustauluilla. Joukkueet kootaan ilmoittautumisten perusteella. Mikäli ilmoittautuneita on paljon, järjestetään karsintatilaisuus. Esimerkkinä on koripallo, jossa joukkueet muodostetaan oppilaista, joilla koripallo on peruskoulussa valinnaisaine tai jotka osallistuvat lukiossa aamuvalmennukseen. Muissa lajeissa, kuten jalkapallossa, joukkueet kootaan halukkaista koulumme oppilaista.