Kirjaston esittely
Koulun kirjasto on avoinna koulupäivisin pääsääntöisesti kello 8.00-15.00.
Sitä saavat käyttää kaikki Munkkiniemen yhteiskoulun oppilaat, opiskelijat ja työntekijät.
Ajankohtaista: munkkiniemenyhteiskoulunkirjasto.wordpress.com
Jokainen kouluun tuleva saa käyttöönsä kirjastokortin, jota tarvitaan kirjoja lainatessa. Pidä kortti mukanasi koululla, jotta se on aina tarvittaessa käytössäsi. Kirjojen laina-aika on lähtökohtaisesti kaksi viikkoa. Muista uusia lainasi, jos haluat pitää kirjoja pidempään! Koulun kirjaston tarkemmat käyttösäännöt löydät täältä.
Perusopetuksen oppilaat lainaavat kirjastosta koulun alettua kaikki oppikirjansa. Samoin lukion ykkösten kannettavat tietokoneet ja lukion kurssikirjat lainataan opiskelijoille kirjaston kautta. Oppikirjat palautetaan kirjastoon viimeistään ennen lukuvuoden loppua, tai kun opettaja antaa siihen luvan. Jokainen on itse henkilökohtaisesti vastuussa lainaamistaan kirjoista ja koneista, kuten laskimista. Pidä niistä siis hyvää huolta! Mikäli hukkaat tai hajotat koulun omaisuutta, olet korvausvelvollinen.
Kaikki kirjastoon kuuluvat ja palauttavat kirjat tunnistaa siitä, että niissä on koulun leimat, kirjaston viivakooditarra ja ne on päällystetty kontaktimuovilla.
Kirjastossa käyttäydytään asiallisesti ja turhaa häiriötä välttäen. Elektronisten laitteiden äänet pidetään pois päältä kirjastossa. Pipot ja lippalakit otetaan pois päästä, sisätiloissa kun ollaan. Kirjastossa ei myöskään syödä eikä juoda – kahvila ja ruokala on sitä varten. Kirjaston aineistoa ei viedä kirjaston ulkopuolelle ilman lainausta.
Tiedonhankintaan kirjastossa on monia välineitä. Kirjaston hyllyistä löytää kirjoja tietokirjoista kaunokirjallisuuden kautta aina sarjakuviin. Kirjastossa käytetään samaa luokitusjärjestelmää kuin Helsingin kaupunginkirjastossa, joten kirjat löytyvät hyllyistä samalla tavoin molemmissa paikoissa: samanaiheiset kirjat löytyvät siis aina yhdestä luokasta, esimerkiksi maantietoa käsittelevät kirjat luokasta 400.
Kaunokirjallisuus on järjestetty tekijän sukunimen mukaiseen aakkosjärjestykseen: erikseen nuorten- ja aikuistenkirjallisuuteen. Kirjastosta löydät myös vieraskielistä lukemista englanniksi, ruotsiksi, saksaksi ja ranskaksi – sekä viroksi, espanjaksi ja venäjäksi.
Kirjat löytyvät kirjastosta paikkamerkin eli signumin avulla. Signum muodostuu kirjan luokkatunnuksesta sekä tekijän tai kirjan nimen kolmesta ensimmäisestä kirjaimesta (kun kyseessä on toimitettu/useampitekijäinen kirja).
Näin ollen esimerkiksi Kirjailijoiden Kalevala, jonka ovat toimittaneet Antti Tuuri, Ulla Piela ja Seppo Knuuttila, ja joka kuuluu luokaan 810 (suomalais-ugrilaisten kielten kirjallisuuden historia ja tutkimus) löytyy kirjastosta kohdasta 810 ja KIR. Kirjan signum ja paikkamerkki on siis:
810
KIR.
Pirjo Rautiaisen kirja Esikoiskirjailijasta kirjailijaksi löytyy taas hyllyluokasta 800 (kirjallisuustiede), kohdasta RAU. Kirjan signum on tekijän mukaan:
800
RAU.
Kirjastossamme on käytössä Aurora-tietokanta, johon on tallennettu tiedot kaikista koulun kirjoista. Kirjojen lainaus ja palautus toimivat tämän järjestelmän avulla. Tällä hetkellä kirjaston tietokannassa on noin 25 500 nidettä.
Muistathan, että koulun kirjaston lisäksi käytössäsi ovat myös kaupunginkirjaston kokoelmat sekä periaatteessa koko maan ja maailman kirjastokokoelmat. Mikäli et löydä tietoa haluamastasi aiheesta tai haluamaasi kirjaa ei tunnu muuten löytyvän, tule juttelemaan ja kysymään neuvoa! (Katso opastusta eteenpäin myös sivulta Linkkejä tiedonhakuun.)
Kirjastossa on käytössä – kirjojen lisäksi – lehtiä, pelejä, kaksi tietokonetta, printteri ja skanneri. Kirjaston info-tv:t ovat sekä kirjaston sisä- että ulkopuolella.
Muistathan, että myös lehtiä voi hyvin hyödyntää koulutyössä. Käytössämme on esimerkiksi kotimaisten aikakauslehti- ja monografia-artikkelien kokoelma Arto ja HS Arkisto, joiden avulla voi etsiä lehtiartikkeleita halutusta aiheesta. Helmet-kirjastojen sähköiset lehtipalvelut löydät täältä. Ota yhteyttä, mikäli haluat käyttöösi lehtijuttuja tai tarvitset muuten apua tiedonhaussa.
Käytä kirjastoa ahkerasti läpi kouluaikasi, niin saat siitä parhaan hyödyn itsellesi!
Kirjaston kokoelmat on suunniteltu tukemaan koulutyötä, mutta löydät hyllyiltä myös hupia, virkistystä ja elämyksiä vapaa-aikaasi. Kirjaston käytön opettelu nyt auttaa Sinua myös myöhemmissä jatko-opinnoissasi.
Mikäli Sinulla on mitä tahansa kysyttävää koulun kirjoista tai kirjastosta, ota yhteyttä. Otan mielelläni vastaan myös hankintaehdotuksia ja ehdotuksia liittyen kirjaston toimintaan.
Kirjaston uusimmat kuulumiset löydät informaatikon blogista:
munkkiniemenyhteiskoulunkirjasto.wordpress.com
Tervetuloa kirjastoon!
Kaisa N.
informaatikko