Ilmari Koskimies

Munkkiniemen yhteiskoulun ensimmäisenä rehtorina toimi Ilmari Koskimies vuosina 1938-1949. Koskimies oli aloittanut johtajan toimensa jo Munkkiniemen yhteiskoulun edeltäjän, Munkkiniemen yhteislyseon eli ns. kotikoulun, johtajana 1937. Ilmari Koskimies oli matematiikan, fysiikan ja kemian lehtori, ja hän toimi matemaattisten aineiden opettajana koulussa vielä rehtorikautensa jälkeenkin vuoteen 1968 asti.

Ilmari Koskimiehen muotokuvan on maalannut taiteilija Matti Taskinen. Taulu paljastettiin 21.2.1954, kun koulussa vietettiin juhlahetkeä koulun 15-vuotisen toiminnan johdosta. Ohjelmaan kuului myös juhlakonsertti.

Munkan seniori, eversti, tiedustelukuvauksen ja kuvaustekniikan kehittäjä sekä sota- ja asehistorioitsija Jyri Paulaharju muistelee Ilmari Koskimistä:

”Keväällä 1943 oli Munkkiniemen Yhteiskoulussa tilaisuus, jossa ilmatorjuntaluutnantin asepuvussa oleva Ilmari Koskimies luki kouluun hyväksyttyjen nimet. Tuli syksy 1943 ja koulu alkoi. Elettiin asemasotavaiheen aikaa, jolloin koulunkäynti oli varsin rauhanomaista. Rehtoria, luutnantti Ilmari Koskimiestä näki vain ajoittain koska hän palveli läheisessä ilmatorjuntayksikössä. Samoin voimisteluopettaja Leevi Lehtokangas oli samoissa tehtävissä, luutnanttina hänkin. Helsingin ilmapuolustus vaati taisteluvalmiutta.

Ilmari Koskimies oli oppilaan ensivaikutelman mukaan hieman jäyhä mutta rauhallinen. Me oppilaat tajusimme sota-ajan vaatimukset ja pidimme asepukuista Koskimiestä rintamamiehenä ja koimme saavamme hänen läsnäolollaan tiettyä turvallisuutta. Oppitunneillaan hän jo olemuksellaan loi luokkaan tarkkaavaisuuden hengen. Hänen määräyksensä ja ohjeensa suojautumisesta ja menettelystä eri tilanteissa olivat selkeitä ja helposti noudatettavia.

Helmikuun 6. päivänä 1944 Helsinkiin kohdistui neuvostoilmavoimien terroripommitukset. Toisessa hyökkäysaallossa Tiilimäelle putosi pommi, joka vei Koskimiehen talosta nurkkauksen ja koulusta särkyi ikkunoita.

Koskimies toi sota-ajan oppilaille myös eloa arjen harmauteen: perustettiin erilaisia  harrastusryhmiä, niihin osallistuttiin kukin taitojensa mukaan. Muun muassa filatelia-kerholla oli useita jäseniä, harrastihan rehtori itsekin postimerkkien keräilyä. Moni oppilas sai tuolloin filateliasta elinikäisen harrastuksen.

Vakaan ja rauhallisen olemuksensa vuoksi oppilaat aidon koululaishuumorin tavoin kutsuivat häntä ”Ilo-Ilmariksi”, vastapainoksi rehtorin ulkoiselle vakavuudelle.

Sodan päätyttyä koulunkäynti jatkui. Ilmari Koskimies oli nyt siviilipuvussa rehtorina, mutta hän säilytti sotilaan arvovaltansa. Opetus oli selkeätä ja havainnollista. Kerran hän valitti, että kemian luokassa oli koeputkitelineistä puutetta. Oppilaat tekivät oitis muutaman ja Koskimies lausui kiitoksensa oikein hymyn kera.

Koskimies joutui nyt muuttuneissa sodan jälkeisissä oloissa tekemään vaikeita ratkaisuja. Me oppilaat koetimme osaltamme tukea pidettyä rehtoriamme. Sodan aikana syntynyt yhteenkuuluvaisuuden ja kunnioituksen tunne säilyi.”

***

Yrittäjäneuvos Tom ”Tommi” Hynninen, ylioppilas vuodelta 1953, muistelee kohtaamisiaan rehtori Ilmari Koskimiehen kanssa.