Vapaaheiton historiaa

Veistosidean isä Tom Hynninen kertoo koripalloinnostuksen alkaneen Munkkiniemessä vuonna 1948, kun Munkkiniemen yhteiskoulua käyvät pojat pystyttivät vanhan vedenpumppaamon eli Pumppiksen lähelle omatekoisen koripallotelineen. Hynninen mainitsee, että Pentti Nohynek, joka oli siihen aikaan ”liikunnan ja ilonpidon kokoava voima”, ehdotti koripallon pelaamista. Siihen saakka oli pelattu lentopalloa pyykkinarun yli, mutta koska se ei tuntunut mielekkäältä, ryhdyttiin pelaamaan koripalloa.
Paikkakunnalla oli tuohon aikaan myös urheiluseura Torpan Pojat ry, ja koripallosta innostuneet pojat liittyivät seuran riveihin 1950-luvulla. Torpan Poikien pelaajista monet pelasivat myös Munkkiniemen yhteiskoulun riveissä, ja 1960-luvulla Munkkiniemen yhteiskoulu voittikin peräkkäin neljä oppikoulujen Suomen mestaruutta ja myös Pohjoismaiden oppikoulujen mestaruuden. 1970-luvulla koulun poikien ykkösjoukkue sijoittui hopealle oppikoulujen Euroopan mestaruusturnauksessa. Pojat valmensi voittoon Pentti Nohynek, joka oli jo vuosikausia tehnyt järjestelmällistä työtä munkkiniemeläisen koripalloilun hyväksi.

Idea patsaasta syntyi varsinaisesti vuonna 1995, jolloin Hynninen perusti patsastoimikunnan hanketta edistämään. Alkuvaiheessa patsaan suunnittelijana toimi Niki Krjukoff. Myöhemmin Hynninen muisti taiteilija Juhana Blomstedtin, joka pelasi nuoruusvuosinaan koripalloa ToPossa. Taide oli vienyt Blomstedtin Pariisiin, jossa hän jatkoi koripallon pelaamista. Blomstedt innostui patsashankkeesta kuultuaan asiasta. Hän huomasi luonnoksista hook-heiton ja kehitti kaaren, jossa korirenkaan korkeus 3.05 m on se kohta, johon pallo osuu. Hynnisen mukaan monet ovat sanoneet, että tämä oli hyvä, selvä ja nopea oivallus, jota ei ole tarvinnut muuttaa.
Koripallolle omistettuja kunnianosoituksia on harvassa. Suomessa on kaksi koripallomuseota, toinen Vantaalla ja toinen Kotkassa. Nyt kolmanneksi nousee Munkkiniemen yhteiskoulun pihaan sijoitettava Vapaaheitto-veistos, jonka tarkoituksena on vaalia urheilu- ja koripallokulttuuria erityisesti Munkkiniemessä ja Helsingissä.

Kirjoitus perustuu Tom Hynnisen haastatteluun.

Anu Pohjanoksa