Maantuntemuksen ja kulttuurin opintojaksot 1 ja 2 (oMAK01k ja oMAK02k)

Rakenne

Maantuntemuksen ja kulttuurin opintojaksojen opintoihin kuuluu kaksi osaa: opinnot ennen opintomatkaa (noin 20 oppituntia) ja noin viikon mittainen opintomatka kohdemaahan.

Sisällöt

Suomessa suoritettavien opintojen aikana tutustutaan kohdemaahan monipuolisesti (esimerkiksi maantieteeseen, luontoon, historiaan, kieleen, tapakulttuuriin, kirjallisuuteen, ruokakulttuuriin, tieteisiin, taiteisiin, yhteiskuntaan, poliittiseen tilanteeseen jne.). Opintojen aikana vieraillaan Suomessa eri kohteissa, kuten yliopistolla, suurlähetystössä, yrityksissä ja ulkoministeriössä.

Opintomatkan aikana vieraillaan ystävyyskoulussa, jossa osallistutaan opetukseen. Lisäksi kohdemaassa vieraillaan esimerkiksi erilaisissa kulttuurikohteissa, historiallisissa kohteissa, yrityksissä ja yliopistolla. Opiskelijat majoittuvat joko perheissä tai joissain tapauksissa hostellissa tai hotellissa. Perhemajoituksen saaminen yleensä tarkoittaa isäntäperheenä toimimista vastavierailun yhteydessä.

Kustannukset

Opiskelijat maksavat opintomatkansa itse.

Esimerkkejä toteutuneista opintojaksoista

Kiinan maantuntemuksen ja kulttuurin opintojakso lukuvuonna 201718

Opintomatkalla Pekingiin kesäkuussa 2018 oli mukana 23 lukion 1. ja 2. vuosiluokkien opiskelijaa. Kiinalaisena yhteistyökumppanina toimi Beijing Academy -niminen ystävyyskoulumme. Opintomatkan jälkimmäisellä puoliskolla ryhmä vieraili mm. Kielletyssä kaupungissa ja Kiinan muurilla sekä yhdessä monista yliopistoista.

Elokuussa 2018 ryhmä Beijing Academyn oppilaita ja opettajia vieraili Munkkiniemen yhteiskoulussa. Oppilaat asuivat oppilaidemme kodeissa. Vierailimme mm. Suomenlinnassa, Nuuksiossa ja Kiinan suurlähetystössä.

Intian maantuntemuksen ja kulttuurin opintojakso lukuvuonna 2018–2019

Opintojakso perustui yhteistyölle Bangaloressa sijaitsevan ystävyyskoulumme Global City International Schoolin kanssa. Opintomatkaa edeltävän lukuvuoden aikana kurssin opiskelijat osallistuivat mm. Diwali-juhlaan, jonka Suomi–Intia-seura järjesti koulullamme. Vierailimme myös Intian silloisen suurlähettilään, rouva Vani Raon vieraina Kulosaaren lähetystössä. Matkaa edeltävät, Suomessa toteutuvat opinnot keskittyivät pitkälti samoihin aiheisiin kuin Kiinan maantuntemuksen ja kulttuurin opintojakson opinnot. Opintomatka Bangaloreen toteutettiin kesäkuussa 2019.

Lokakuussa 2019 vieraiksemme saapui yhdeksän oppilaan ja kahden opettajan ryhmä Bangaloresta. Viikon aikana intialaiset oppilaat osallistuivat kotitalouden, tieteen ja teknologian, historian ja musiikin tunneille ja vierailivat Fazerilassa, Turussa, Nuuksiossa sekä jääkiekko-ottelussa Nordiksella. He myös kävivät uimassa Allas Sea Poolissa. Perhemajoitus tutustutti heidät suomalaisen perheen elämään.

Japanin maantuntemuksen ja kulttuurin opintojakso

Opintojakson suunnittelu ja toteutus keskeytyivät Covid19-pandemian vuoksi.