Tänä syksynä kolmatta kertaa järjestetylle Japanin kulttuurin ja maantuntemuksen opintojaksolle osallistui yhteensä kymmenen lukion toisen ja kolmannen vuosikurssin opiskelijaa. Valmistava ohjelma koti-Suomessa sisälsi muun muassa vierailun Japanin Helsingin suurlähetystöön, japanilaista kaunokirjallisuutta käsitelleen lukupiirin sekä tiiviin katsauksen kohdemaan historiaan.
Joulukuun toisella viikolla toteutetun matkaosuuden kohteena oli viime vuoden tapaan Kagawan prefektuurin pääkaupunki Takamatsu, joka sijaitsee Tyynen valtameren ja Japanin sisämeren välissä sijaitsevalla Shikokun saarella. Matkan pääteemoina olivat tänä vuonna Japanin ja Suomen maantieteellisten erityispiirteiden sekä monikulttuurisuustilanteen vertailu. Lisäksi Kagawan yliopiston avauksena tutustuttiin heidän opiskelijoidensa yrittäjyyskerhon toimintaan. Uutuutena viime vuoteen opiskelijat pääsivät asumaan osan ajasta yhteistyökoulumme Mikin lukion opiskelijoiden perheissä, mikä avasi ainutlaatuisia näkymiä japanilaisten ystäviemme arkeen.
Sekä Mikin lukion että Kagawan yliopiston kumppanimme esittivät vankan toiveensa yhteistyön jatkamiselle, minkä johdosta valmistelut tulevana lukuvuonna 2026–27 järjestettävän opintomatkan toteuttamiseksi aloitettaneen tulevana keväänä. Toki sillä edellytyksellä, että tämä opintojaksotarjonta kiinnostaa lukiomme opiskelijoita jatkossakin. Tärkein edellytys hankkeen jatkumiselle on Helsingin yliopistossa aikoinaan parikymmentä vuotta japanin kieltä ja kulttuuria opettaneen ja sujuvaa suomea puhuvan Yukako Uemuran vankka sitoutuminen yhteistyön käytännön toteuttamisen kannalta ratkaisevaan fasilitointiin. Professori Uemura työskentelee nykyisin apulaisprofessorina Kagawan yliopiston kansainvälisessä yksikössä, mikä on mahdollistanut Munkan näkökulmasta tärkeän korkeakouluyhteistyön ulottuvuuden keskeisenä osana opintojakson ohjelmaa.
Ohessa lukuvuoden 2025–26 opintojakson opiskelijoiden havaintoja Japanin kulttuurista ja opintomatkan ohjelman tematiikasta yhdessä sovitun työnjaon mukaisesti:
Sujuva ja monipuolinen liikenne Japanissa
Helsinki-Vantaan lentokentälle saapuessamme jokaisen opiskelijan kasvoilla näkyi jännitys entuudestaan tuntemattomaan kulttuurin heittäytymisestä, sillä valtaosalle meistä matka oli ylipäätään ensimmäinen Aasian mantereelle. Ukrainan sodan vuoksi normaalia huomattavasti pidempi lento Helsingistä Tokion Hanedan lentokentälle sujui lopulta yllättävän nopeasti elokuvia ja dokumentteja katsellen, välillä myös nukkumaan pyrkien, mikä oli haastavaa aikaerosta ja matkustamon ahtaudesta johtuen.
Hanedassa noudimme maahantulokäytännön takia ensimmäiseksi kaikki matkatavaramme ja siirryimme maksuttomalla lentokettäbussilla jouhevasti kotimaan terminaaliin jatkolentoa varten. Lyhyen, hieman yli tunnin mittaisen Japan Airlinesin jatkolennon jälkeen laskeuduimme Shikokun saarella sijaitsevalle Takamatsun lentokentälle, jossa paikalliset isäntäperheemme olivat meitä vastassa.
Ensivaikutelma perheisiin siirtyessämme oli, että liikenne Kagawan prefektuurin pääkaupunki Takamatsussa oli Suomen tavoin varsin ennakoitavaa ja hyvin sujuvaa. Matkan ensimmäisessä osiossa opiskelimme yhteistyökoulussamme Mikin lukiossa, joita Japanissa kutsutaan nimellä “kookoo”. Koulun opiskelijat kulkivat kouluun asuinpaikkansa mukaan eri tavoin - autolla, bussilla, junalla, pyörällä tai kävellen. Meillä tuttuja sähköpotkulautoja ei näkynyt ensinkään.
Japanissa käytössä oleva vasemmanpuoleinen liikenne herätti meissä aluksi hämmennystä, mutta käytännössä liikenne osoittautui myös lähemmin tarkasteltuna hyvin järjestelmälliseksi ja kanssaihmisiä huomioivaksi. Autoilijat väistivät toisiaan kohteliaasti ja noudattivat liikennesääntöjä tarkasti myös ruuhka-aikoina. Kiinnitimme huomiota siihen, kuinka kapeita tiet ja ajokaistat olivat. Varsinkin ilman katuosoitetietoja sijaitseville kotipihoille johtavat kujat olivat suorastaan hämmästyttävän ahtaita. Vuoristoisessa Japanissa asutus on keskittynyt alaville alueille ja etenkin suurkaupungissa autoa ei ole luvallista hankkia ilman todistusta omasta parkkipaikasta. Isäntäperheeni kertoikin, että Japanissa suositaan verotuksella ohjaten pieniä, niin sanottuja ”laatikkoautoja”. Laitoin merkille, ettei Takamatsun haja-asutusalueilla ollut useinkaan juuri lainkaan katuvalaistusta. Teiden kaistoja reunustivat kuitenkin pienet välkkyvät valot, jotka ohjasivat liikennettä etenkin pimeällä, joka laskeutui vuoden lyhimpinä päivinä kello viideltä iltapäivällä, auringon noustessa aamuseitsemältä.
Junalla liikkuminen on Takamatsussa erittäin yleistä ja aikataulujen täsmällisyyden vuoksi hyvin ennakoitavaa. Lippu ostettiin useimmilla asemilla automaatista, kun taas keskisimmillä asemilla liput ostettiin lipunmyyntikojusta. Hintataso oli maltillinen, esimerkiksi puolen tunnin matka Takamatsun keskustasta satelliittikaupunki Miki Towniin maksoi 430 jeniä eli noin kaksi ja puoli euroa. Junat olivat kooltaan hieman pienempiä kuin Suomessa käytettävät junat, metrot tai raitiovaunut. Oma isäntäoppilaani eli buddy kertoi, ettei junissa saa olla kovin äänekäs. Jos joku puhuu liian kovaa, kuljettaja voi huomauttaa asiasta erillisellä kuulutuksella. Kännykkään puhuminen julkisessa liikenteessä oli erikseen kielletty siitä kertovin kyltein. Huomasin myös, että junien lämmitetyt istumapaikat olivat värikoodattuja: punaiset penkit olivat varattu erityisesti vanhuksille, vihreät taasen kaikille matkustajille.
Liikuimme viikon aikana paljon myös paikallisliikenteen busseilla. Busseihin noustiin aina keskiovesta ja lippu otettiin bussin sisällä olevasta automaatista. Poistuessa maksettiin kuljettajalle käteisellä kunkin pysäkin numerointia vastaava summa, minkä jälkeen lippu pudotettiin kuljettajan vieressä olevaan laatikkoon. Sama laatikkokäytäntö oli myös juna-asemilla, joissa toimintaa valvoi usein junankuljettaja tai vaihtoehtoisesti kyltein ilmoitettu valvontakamera. Kagawan yliopiston yhteyshenkilömme professori Uemura-sensei selitti meille monen muun asian ohella, että julkisessa liikenteessä ei ollut juuri koskaan lipuntarkastajia. Sen sijaan kuljettaja ja aseman muut työntekijät valvoivat lipun ostamista aika tarkasti.
Jalankulun ohella polkupyöräily oli Takamatsussa todella yleistä, mitä edesauttoi kaupungin sijainti ympäröivien kukkuloiden välisellä alangolla. Jotkut meistä pääsivätkin kulkemaan isäntiensä tavoin aamuisin pyörällä kouluun. Pyöräilijöitä näkyi kaupunkikuvassa runsaasti ja jalankulkijat antoivat heille yleisesti tietä. Epäselvissä kohtaamistilanteissa tapakulttuuriin kuului lausua kohtelias anteeksipyyntö, sumimasen. Sama taikasana oli käyttökelpoinen myös monissa muissa yhteyksissä, joihin vieraaseen kulttuuriin tutustuessamme ajauduimme viikon mittaan.
Aleksi Laune, 2A
Kuva 1. Japan Airlinesin lentokone Tokion Hanedan lentokentällä
Kuva 2. Takamatsun liikenne iltaisin
Kuva 3. Junamatka Miki Kookoosta loppuviikon majatalomajoitukseen, matkalaukut mukana
Kuva 4. Paikallisen vakuutusyhtiön ja Kagawan yliopiston yhteinen liikenneturvallisuustapahtuma ]
Arki japanilaisessa perheessä
Saimme opintomatkan puitteissa hienon mahdollisuuden asua kolme päivää japanilaisissa isäntäperheissä ja tutustua heidän arkeensa läheltä sekä verrata sitä elämäämme Suomessa. Kokemus antoi kaikkiaan hyvän kuvan siitä, millaista japanilainen arki oikeasti on.
Arkiaamut Japanissa olivat yhteneväisen kokemuksemme mukaan rauhallisia ja tarkasti rytmitettyjä. Heräsimme aikaisin, sillä aamiaiseen ja aamurutiineihin käytettiin paljon aikaa. Aamupala oli tarjonnaltaan suhteellisen ruokaisa sisältäen hieman vaihdellen esimerkiksi munakasta, tofua ja misokeittoa. Osa opiskelijoista teki läksyt mieluummin aamulla, koska illat oli varattu perheen yhdessäololle.
Suomalaiseen tapaan ulkokengät riisuttiin aina eteisessä, mutta pelkkien sukkien sijaan jalkoihin sujautettiin kotisandaalit. Kiinnitimme kuitenkin huomioita pieniin eroavaisuuksiin kotien käytännöissä, kuten vaikkapa erillisten vessasandaalien käyttöön. Lisäksi jopa matkalaukkujen pyörät pyyhittiin sisään tullessamme. (Vastaavasti myös rakennustyömaalta lähteneiden kuorma-autojen renkaat pestiin kurasta ennen kadulle ajamista.)
Koulupäivät alkoivat perheiden ja koulun edustajien tapaamisille pyhitetyn erikoisviikon vuoksi kello 8.45 ja päättyivät jo kello 12.30. Normaalisti koulupäivät alkoivat kuulemma hieman aikaisemmin ja loppuivat harrastekerhojen päätyttyä myöhään iltapäivästä. Koulumatkat tehtiin asuinpaikasta riippuen eri tavoin, ja itse kuljimme isäntäperheen äidin autokyydillä hieman kauempaa maaseudulta. Koulussa hierarkia ja säännöt olivat selvästi tärkeitä: tunnit alkoivat ja loppuivat seisten kumartaen, puhelimia ei saanut käyttää, ja oppilaat käyttivät koulupukua sekä sisäsandaaleja. Koulupäivän jälkeen oppilaat siivosivat koulua ja sen pihoja heille osoitettujen vastuualueiden mukaisesti, joskin siivous vaikutti olevan ajoittain aika pintapuolista.
Vapaa-aikaa vietettiin perhe-elämän ja harrastekerhojen ohella myös kavereiden kanssa kaupungilla tai kahviloissa. Yhdessä syöminen ja päivän kokemusten jakaminen oli tärkeä osa arkea. Illat vietettiin perheen kanssa syöden, keskustellen ja joskus elokuvia katsellen. Päivän päätteeksi käytiin vuorotellen suihkussa ja porrastaen lämpimässä kylvyssä. Läksyjä tehtiin meidän vieraillessamme aika vähän, mutta normaalisti ehkä hieman enemmänkin. Nukkumaan perheissä mentiin yleensä myöhään, vaikka rytmit tuntuivat olevan perheissä hyvin vakiintuneita.
Vanhempien työnteko ja vastuualueet kotitöissä näkyivät arjessa eri tavoin, mutta jokaisella näytti olevan oma roolinsa perheessä. Työ vaikutti olevan japanilaisille selvästi tärkeää, mutta perheen yhteinen aika säilyi keskiössä. Japanilainen arki tuntui kaikkiaan selkeältä ja rauhalliselta sääntöjen ja rutiinien ansiosta. Suomalainen arki on jonkin verran vapaampaa ja nuoret itsenäisempiä, kun taas Japanissa korostuvat yhteiset tavat, järjestys ja perhe. Kokemus oli avartava ja antoi paljon uutta perspektiiviä siihen, miten monella tavalla arki voi eri maissa rakentua.
Emma Tainio, 2B
Kuva 1. Japanilainen kylpyhuone
Kuva 2. Tyypillinen japanilainen auto
Kuva 3. & 4. Illallinen perheen kanssa & kuva perheestä
Nuorten harrastustoiminta Japanissa
Japanissa on käytössä Yhdysvaltojen tapainen malli, jossa lasten ja nuorten vapaa-ajan harrastustoiminta on järjestetty koulujen yhteydessä toimivissa harrastekerhoissa eli klubeissa. Myös alueellinen ja kansallinen kilpailutoiminta on toteutettu koulujen välisten kilpailujen puitteissa. Kerhot alkavat päivittäin heti varsinaisen koulutyön päätyttyä, lukioissa tavanomaisesti noin neljän aikaan iltapäivällä.
Mikin lukioissa opiskelijoilla oli valittavanaan monenlaisia erilaisia harrasteita henkilökohtaisien mieltymysten mukaan. Perinteisten urheilulajien ohella kagawalaiset ikätoverimme saattoivat valita harrasteekseen esimerkiksi kalligrafiaa, bänditoimintaa tai vaikkapa tarkkojen sääntöjen sanelemaa teeseremonian harjoittamista. Urheilulajeista monet harrastivat Japanissa suosittua baseballia, kendoa sekä Suomessakin tutumpia lajeja kuten pöytätennistä tai jalkapalloa.
Matkan aikana pääsin osallistumaan isäntäopiskelijani mukana Miki kookoon sulkapallokerhon harjoituksiin, mikä oli minulle yksi koko matkan mieleenpainuvimmista kokemuksista. Olen pelannut itse sulkapalloa jo usean vuoden ajan Suomessa, mutta japanilainen harjoituskulttuuri oli silti hyvin erilaista ja opetti minulle paljon uutta tutusta lajista.
Pukeutuminen sulkapalloa varten oli vapaamuotoista, toisin kuin koulupäivän aikana, jolloin kaikki käyttivät yhteneväistä harmaansävyistä koulupukua. Tultuani koulun liikuntasaliin minut otettiin lämpimästi vastaan. Harjoitukset kestivät kaikkiaan peräti kolme tuntia, ja heti aluksi yksi kerhon jäsenistä antoi minulle lainamailan. Mailan runko oli kovassa käytössä entuudestaan jo hieman haljennut ja tunnin uutteran pelaamisen jälkeen maila vääntyikin harmillisesti käyttökelvottomaksi. Sain kuitenkin tuota pikaa uuden pelivälineen, minkä eräs opiskelija minulle ystävällisesti minulle lainasi.
Treenit alkoivat juoksemalla alkulämmöksi. Juoksun aikana jäsenet huusivat vuorotellen “Fight!”. Tulkitsin tämän olevan tapa kohottaa ryhmän yhteishenkeä ja kannustaa kaikkia yrittämään täysillä. Yksi kerhon pelaajista oli koko koulun sulkapallojoukkueen kapteeni, ja hän veti treenien ensimmäisen osuuden ilmoittaen aina, milloin aloitettiin juokseminen tai jokin muu harjoitus.
Japanilaisten nuorten englannin kielitaidon taso oli vaihtelevaa ja pieni kielimuuri olikin ainoa haaste, enkä aina heti ymmärtänyt jokaisen harjoitteen merkitystä. Luovaksi ratkaisuksi otin tavaksi seurata ensin muiden suorituksia ja tehdä sitten perässä, mikä toimikin mukavasti, sillä ryhmäläiset olivat kärsivällisiä ja ystävällisiä koko harjoituksen ajan. Viimeisessä, nelinpeliä muistuttavassa harjoituksessa, vaihdoimme pareja muutaman minuutin välein.
Vasta treenien puolivälissä sulkapallokerhon varsinainen valmentaja saapui paikalle ohjeistamaan harjoituksia. Ohjeiden saamisen jälkeen kaikki kumarsivat valmentajalle, samoin etikettiin kuului pelitoverille kumartaminen ennen jokaista uutta harjoituspeliä. Tämä itämaisista itsepuolustuslajeista tuttu toimintatapa tuntui aluksi oudolta ja erilaiselta, mutta kuului nähtävästi japanilaiseen vastustajan kunnioittamista korostavaan tapakulttuuriin. Harjoitusten päätyttyä kaikki keräsivät yhdessä verkot ja pallot pois, kunnes sali oli täysin siisti.
Kokonaisuudessaan kokemukseni sulkapallokerhosta oli erittäin positiivinen. Vaikka treenit olivat monella tapaa erilaisia kuin Suomessa ja osa harjoituksista täysin uusia, opin paljon seuraamalla ja kokeilemalla. Ryhmän ystävällisyys ja vahva yhteishenki tekivät kokemuksesta unohtumattoman.
Loppuviikolla vieraillessamme kahteen eri otteeseen Kagawan yliopistolla saimme kuulla lisää myös korkeakoulujen vastaavasta, joskin lukioita huomattavasti monipuolisemmasta kerhotarjonnasta. Tapasimme ohjatun keskustelutilaisuuden merkeissä yliopiston yrittäjyyskerhon opiskelijoita, jotka ovat kerhotoiminnan ohjauksessa ja innoittamina perustaneet jopa omia kasvuyrityksiä.
Santtu Itkonen, 2A
Kuva 1. Näkymä Mikin lukion pääaulasta
Kuva 2. Koulun sulkapallokerhon pelaajia harjoittelemassa liikuntasalissa.
Kuva 3. Koulun eri kerhotarjontaa
Kuva 4. Lukion kalligrafiakerhon töitä esillä
Washoku - japanilainen ruokakulttuuri
Viikon matkallamme Japanin Takamatsuun meille tarjoutui ainutkertainen mahdollisuus päästä maistelemaan autenttisia japanilaisia ruokalajeja niiden synnyinsijoilla.
Jo välilaskulla Hanedan lentokentällä saimme esimakua japanilaisesta ruokakulttuurista, jonka maineikas Washoku-perinne lisättiin Unescon aineettomien kulttuuriperintökohteiden listalle vuonna 2013. Jalkauduimme kentällä pienempiin ryhmiin syömään muun muassa tattarijauhoista valmistettavia sobanuudeleita. Lisäksi kokeilimme ostaa juotavaa jatkolennolle Japanissa hyvin yleisistä juoma-automaateista, joita kutsutaan nimellä jidohanbaiki.
Laskeuduttuamme Kagawaan isäntäperheemme olivat meitä vastassa, mikä avasi meille mahdollisuuden päästä kokemaan japanilaista ruokakulttuuria sushiravintoloineen mutta ennen kaikkea myös tavallisen kotiruoan ja perheiden iltapalojen ja teehetkien näkökulmasta. Juuri teen juonnin paljous oli kenties suurimpia yllätyksiä, sillä sitä tarjoiltiin joka ruoalla ruokajuomana veden sijaan, usein myös kylmänä ja makeuttamattomana. Mielenkiintoinen kokemus oli päästä maistamaan mustapavuista haudutettua teetä, joka oli pehmeää sekä yllättäen maistui aivan suomalaisilta riisikakuilta.
Päivät alkoivat varhain aamulla nautitulla aamiaisella, jonka sisältö vaihteli kokemustemme mukaan perheissä jonkin verrankin. Aamiaispöydässä saattoi olla tarjolla misokeittoa onigirien, eli japanilaiset riisipallojen, sekä omelettien kera tai vaihtoehtoisesti leipää juustoisella munakokkelilla ja nakeilla.
Yleensä perheen äidin valmistama koululounas tuotiin kotoa kankaaseen käärityssä bento-eväslaatikossa. Lounaat koostuivat usein japanilaisen aterian ytimen muodostavasta riisistä sekä misokeitosta, jostakin lihasta sekä kasviksista tai salaatista. Erityisesti parsakaali oli hyvin yleinen tarjoiltava kasvis. Moni pääsi lounaalla maistamaan herkullista Tonkatsua eli leivitettyä porsaanlihaa, tai vaihtoehtoisesti lohta tai kanaa. Kotoa tuotu ruoka oli monipuolista sekä terveellistä ja ruoan määrä oli mielestäni täydellinen. Koulussa oli myös oma ruokala, mutta vierailuajankohtamme erityisaikataulun johdosta se oli valitettavasti kiinni.
Päivällinen syötiin perheenä yhdessä, moni meistä pääsi maistamaan Osakan alueelle tyypillistä takoyakeja eli friteerattuja taikinapalloja, joiden sisällä on nakkia, mustekalaa tai kanaa, ja päällä kastiketta sekä majoneesia. Mustekala, paistettuna tai keitettynä, oli uusi kokemus monelle meistä.
Isäntäperheemme toivoivat meidän maistavan mahdollisimman monia japanilaisia perinneherkkuja sekä Shikokun saaren paikallisia erikoisuuksia. Muutamat meistä pääsivät kokeilemaan natto-nimistä ruokalajia. Natto on fermentoituja soijapapuja, joiden koostumus on hyvin tahmea ja seittimäinen. Se on hyvin yleinen sekä terveellinen ruoka, joka on levittäytynyt koko Japanin alueelle. Muista erikoisuuksista jäi mieleeni esimerkiksi ravun sisäelimistä valmistettu tahna osana laajaa sushien kirjoa. Nuudelien kanssa tuli maistettua myös menmaa eli fermentoitua bambua.
Myös makeita herkkuja perheemme tarjosivat meille runsaasti. Usein pöydälle ilmestyi japanilaisia motcheja eli pehmeää ja hieman sitkeää riisitaikinaa, jonka sisällä on esimerkiksi jäätelöä, punapaputahnaa tai kokonainen marja tai hedelmä. Vihreällä matcha- teejauhe maustettuja herkkuja, etenkin suklaata, oli usein saatavilla. Vierailullamme Ritsurinin puutarhassa pääsimme kokemaan pienen teeseremonian, jossa tarjottiin ensin punapaputäytteinen keksi syötäväksi. Keksin syötyämme meille tuotiin juotavaksi kupilliset matcha-teetä.
Merien ympäröimän ja monelle ilmastovyöhykkeelle ulottuvan Japanin makumaailma on erittäin laaja ja monipuolinen. Kalaa tai muuta merenelävää tarjoiltiin lähes joka ruoalla, noria eli merilevää unohtamatta. Saimme monen muun uuden asian ohella kurkistettua opintomatkallamme suureen määrän meille entuudestaan tuntemattomia makumaailmoja sekä kokea kokonaisvaltaisia ruokailukokemuksia Suomesta poikkeavien välinein ja toimintamallein. Opimme japanilaisen ruokakulttuurin rakentuvan raaka-aineiden kunnioitukselle ja ruoan esillepanon esteettisyydelle. Aterian osien tasapainolla on keskeinen merkitys ja kunkin vuodenajan sesonkiruoat tuovat aterioihin vaihtelua.
Iida Eronen, 3D
Kuva 1. Tyypillinen Takoyaki-annos
Kuva 2. Juoma-automaatti Tokion Hanedan lentokentällä
Kuva 3. Ryhmämme yhteinen illallinen majatalon läheisessä ravintolassa
Kuva 4. Aamiaistarvikeostoksilla paikallisessa ruokakaupassa
Monikulttuurisuus Japanissa
Opintomatkamme teemana oli Japanin ja Suomen maantieteellisten ominaisuuksien vertailun ohella monikulttuurisuus, sillä aihepiiri tuntui olevan Japanissa ikääntyvän väestön vuoksi hyvin ajankohtainen. Meitä olikin ohjeistettu valmistelemaan esitelmä Suomen vähemmistöryhmistä ja monikulttuurisuuskehityksestä, minkä esittämisen jälkeen keskustelimme ja vertailimme maidemme välisiä tilanteita pienemmissä ryhmissä.
Saavuttuamme Tokion ja Takamatsun lentokentille ensivaikutelma Japanista oli varsin monikulttuurinen, sillä ihmisvilinässä oli havaittavissa paljon erilaisia kasvoja, kieliä ja kansallisuuksia. Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti poistuessamme Takamatsun lentokentältä, sillä ympärille aukesi selvästi homogeenisempi väestö. Isäntäperheeni kertoikin automatkalla kotiimme, että yhteistyökoulumme Mikin lukion kaupunginosassa ei asu vakituisesti juurikaan ulkomaalaistaustaisia ihmisiä. Perheeni mukaan heidän tietämänsä ulkomaalaiset olivat usein Japanin läheisistä naapurimaista kuten Kiinasta, Koreasta, Vietnamista ja Filippiineiltä. Tämä vahvisti vaikutelmaani, että vaikka Japani on moderni ja kansainvälisessä kaupankäynnissä tunnettu maa, niin silti pienemmissä maakuntakeskuksissa ja kylissä monikulttuurisuus saattaa olla vähäistä.
Ensimmäinen koulupäivä Miki High Schoolissa avarsi asiaa lisää, sillä koulun opiskelijat vaikuttivat olevan lähes poikkeuksetta japanilaistaustaisia. Opin, että Japanin lisäksi ainoa pakollinen opiskeltava kieli oli englanti, eikä muita kieliä oikeastaan opiskeltu. Oma yhteysopiskelijani (joita kutsuttiin englantilaisittain buddyiksi) Maho kertoi, että ainoa valinnainen kieli koulussa oli kiina ja sitäkin opiskeli hyvin harva.
Koulussa kaikilla oli samanlainen harmaasävyinen koulupuku, mutta vapaa-ajalla nuorten vaatetuksessa ja tyylissä näkyi paljon länsimaisia vaikutteita, etenkin amerikkalainen kulttuuri oli yllättävänkin näkyvää. Tämän lisäksi myös eurooppalainen ruokakulttuuri kuten italiaiset ravintolat ja monet tutut merkkituotteet olivat päässeet leviämään Japaniin asti. Kulkiessamme Takamatsun kauppakadulla nähtävissä oli länsimaisia merkkiliikkeitä, jopa Suomen tunnetuimpiin muotibrändeihin lukeutuvan Marimekon oma myymälä. Suomi tunnettiin Japanissa kuitenkin erityisesti Tove Janssonin luomista Muumeista ja monia erilaisia Muumi-tuotteita olikin myynnissä lukuisissa kaupoissa.
Maanantai-iltana teimme isäntäperheeni ja toisen buddyni Senan kanssa retken läheiselle Konpira-pyhäkölle. Pyhäkkö oli paikallinen nähtävyys ja turistikohde. Tämän tiedostaen oletin siellä pyörivän matkailijoita monista eri maista. Yllätyksekseni omien näkö- ja kuulohavaintojen pohjalta pyhäköllä oli paikallisten lisäksi vain joitain kiinalaisia turisteja. Ihmisten lisäksi Konpira-pyhäkön kojuissa oli myynnissä perinteisiä kiinalaisia herkkuja, kuten sokeroituja hedelmiä, tang huluja. Kävimme vierailun jälkeen päivällisellä ravintolassa, jossa osa syömistämme ruokalajeista oli kiinalaista alkuperää, mikä johtui uskoakseni Japanin ja Kiinan pitkästä yhteisestä historiasta ja kulttuurivaihdosta.
Tämä opintomatka havainnollisti minulle, että monikulttuurisuus on hyvin paikka- ja konteksti kohtaista. Suurissa kaupungeissa ja lentoasemilla, maailma saattaa näyttää monimuotoiselta ja kansainväliseltä. Kuitenkin monissa maissa pienillä paikkakunnilla, kuten Takamatsun ulkolaidalla sijaitsevassa Mikin kaupunginosassa, arki palautuu usein yhdenmukaisiin kulttuurisiin ja etnisiin juuriin.
Lily Zhong, 2D
Munkklaiset esitelmöimässä Suomen monikulttuurisuudesta Miki High Schoolin lukiolaisille
Perinteinen kiinalainen herkku tang hulu, joka on perinteisesti osa pohjoisen Kiinan ruokakulttuuria
Kuvassa on perinteine japanilainen gyoza, joka on kehittynyt alun perin Kiinasta tulleesta jiaozista
Takamatsun kauppakadulla sijaitseva espanjalainen ravintola
Asuminen ja arkkitehtuuri Japanissa
Pinta-alaltaan Suomen kokoinen, mutta huomattavasti runsasväkisempi 125 miljoonan asukkaan asuttama Japani on hyvin kaupungistunut. Asutus on vuoristoisen maaston takia keskittynyt vahvasti laaksoihin ja rannikoille. Suomesta muistuttavia isoja tontteja ja lähiluontoa ei Takamatsun laajalle levittyvän kaupunkialueen alangoilla juurikaan näkynyt.
Japanissa eri tyyliset ja ikäiset talot seisovat vieri vieressä tehden kaupunkikuvasta värikkään ja eläväisen. Japanilaiset näyttivät suosivan asumisessa suomalaisten tavoin kerrostaloja sekä erillisiä omakotitaloja, joissa suurin osa ihmisistä esikaupunkialueilla asuu. Erillistalot täyttävätkin asuinalueet hyvinkin tiheästi, mikä näkyi kaupunkikuvassa liikkuessamme Mikin lukion ympäristössä. Japanilaiset omakotitalot olivat usein kaksikerroksia, ja ne oli rakennettu aivan vieri vieressä sijainneille tonteille. Noin puolen miljoonan asukkaan Takamatsun kaupungin keskustan läheisyydessä kerrostalot ovat suositumpia. Matalimpien kerrostalojen porraskäytävät sijaitsivat Suomesta poiketen usein rakennusten ulkoseinillä, minkä lisäksi esimerkiksi sähköjohdot ovat näkyvillä.
Toisin kuin vaikkapa perinteisesti Suomessa, Japanissa kiinteistöillä ajatellaan olevan tarkoituksenmukainen elinikä. Usein jo muutaman kymmenen vuoden ikäiset talot saatetaan purkaa kokonaan ja rakentaa uudelleen remontoimisen sijaan. Omistusasuntoja suosiviin suomalaisiin verrattuna japanilaiset asuvat enemmän vuokralla, sillä varsinkin isoimmissa kaupungeissa asuntojen hinnat ja asumiskustannukset ovat kalliin tonttimaan vuoksi korkeita. Esimerkiksi Tokion asunnoista alle puolet ovat omistusasuntoja.
Japanilaisten kotien erikoisuus on maan tasalla oleva, eteistä vastaava genkan, johon jätetään ulkojalkineet. Muun asunnon lattia on korkeammalla tasolla. Kylpyhuoneet on jaettu useampaan osaan, ja monissa kodeissa on myös perinteisesti sisustettu huone eli washitsu. Sen ominaisuuksia ovat tatamimatot, puinen katto ja fusuma-liukuovet. Kaikki nämä tyypilliset piirteet esiintyivät ainakin oman isäntäperheeni kodissa.
Länsimaisesta arkkitehtuurista poiketen kiveä ei käytetä yksittäisten kohteiden, kuten pagoda-tornien perustusten, ulkopuolella. Puuta sen sijaan käytetään useissa eri muodoissa, kuten lankkuina, paperina ja olkina. Perinteisessä japanilaisessa arkkitehtuurissa erityisesti räystäskatot kiinnittivät huomioni koollaan ja runsailla yksityiskohdillaan. Sisäseinät olivat ohuita tilanjakajia, eivät niinkään kantavia rakenteita. Tämä mahdollistaa sen, että huoneiden kokoa voidaan muokata vaihtuvien tarpeiden mukaan vaivattomasti liukuovilla ja sermeillä. Asuntojen ja julkisten rakennusten kuten Mikin lukion sisälämpötila oli talvella selvästi alhaisempi kuin Suomessa, ja kotona nukuimmekin yömme useiden peittojen alla.
Torstain ohjelmasta vastannut geologian professori Shuichi Hasegawa kertoi Japanin tiukoista rakennusmääräyksistä Kagawan yliopistolla pitämällään maantieteen luennolla. Japanin sijainti aivan Tyynenmeren tulirenkaan päällä tekee hänen mukaansa maasta alttiin luonnonmullistusten vaikutuksille, kuten maanjäristyksille ja tsunameille. Arkkitehdit ovatkin tämän takia joutuneet pohtimaan paljon rakennusten turvallisuusnäkökohtia. Esimerkiksi maanjäristysten varalta asumusten perustukset on eristetty ja talojen rakenteisiin on sijoitettu erilaisia joustavia rakenteita. Lisäksi laajalti materiaalina käytetty puu ja paperi vähentävät talojen vaurioituessa henkilövahinkojen riskiä. Talojen lyhyttä elinkaarta onkin perusteltu juuri maanjäristyksillä ja niiden aiheuttamien halkeamien kalliilla korjaamisella.
Eino Salminen, 3C
Kuva 1. Omakotitaloja Miki kookoon lähistöllä
Kuva 2. Kaupunkikuvaa Wakamiya majatalomme lähettyvillä
Kuva 3. Katunäkymää Kagawan yliopiston lähettyviltä
Kuva 4. Takamatsun kaupunki Yashima-vuorelta nähtynä
Japanin uskonto ja tapakulttuuri
Japanin kaksi pääuskontokuntaa, šintolaisuus ja buddhalaisuus, ovat usein sekoittuneet japanilaisten arjessa ja ne muodostavat yhdessä käsitteen Japanin uskonto. Monet japanilaiset eivät tunnusta kuuluvansa poissulkevasti jompaankumpaan näistä maan pääuskontokunnista vaan harjoittavat molempien rituaaleja ja uskomuksia limittäin. Esimerkiksi häät ja monet juhlat, kuten uusivuosi, ovat tyypillisesti šintolaisia, kun taas hautajaisiin ja esi-isien kunnioitukseen liittyvät asiat noudattavat buddhalaisia oppeja. Huomasimmekin vierailujen yhteydessä, että šintolaiset pyhäköt ja buddhalaiset temppelit sijaitsivat monesti samoissa pihapiireissä.
Japanilaisessa hengellisyydessä korostuu luonnon kunnioitus ja usko jumaluuteen ympäröivässä luonnossa ja jopa erilaisissa ihmisten tekemissä esineissä. Henkisyys luonnossa onkin japanin alkuperäisen uskonnon, šintolaisuuden, pääpiirteitä, ja se ilmenee uskona kameihin, jotka ovat pyhinä ja kunnioitettuina pidettyjä asioita ja ilmiöitä.
Uskonnot monine symboleineen vaikuttivat olevan yllättävän näkyvästi läsnä japanilaisten isäntiemme arjessa. Toisaalta koulupukuihin pukeutuneet ikätoverimme eivät varsinaisesti ilmaisseet uskonnollista vakaumustaan tai muuten keskustelleet uskonnosta koulupäivän aikana. Perhemajoituksen mahdollistamana pääsin näkemään šintolaisen kamidanaksi kutsutun perinteisen japanilaisen kotialttarin, joka on pyhitetty kamien huomioimiselle.
Matkan aikana pääsimme tutustumaan šintolaisiin pyhäköihin sekä ryhmänä että omien isäntäperheidemme kanssa. Monet meistä pääsivätkin kokemaan paikallisten opastamina perinteisen rukousrituaalin šintopyhäkössä: Perheet ohjeistivat ensiksi huuhtelemaan kädet vedellä puhdistautumisen merkiksi, minkä jälkeen soitettiin isoa kelloa kamien huomion tavoittamiseksi ja rukoiltiin kädet yhdessä kumartaen.
Šintopyhäköiden lisäksi vierailimme loppuviikosta läheisellä Yashima-vuorella sijaitsevalla samannimisellä buddhalaisella temppelillä, joka lukeutui Shikokun saaren kuuluisaan 88:n temppelin pyhiinvaelluskierrokseen. Kauniilla ja historiallisesti merkittävällä temppelialueella näkyi myös lukuisia šintolaisia elementtejä kuten oransseja torii-portteja, jotka erottavat pyhän alueen maallisesta. Temppelin läheisyydessä oli myös pieni šintolainen pyhäkkö, mikä ilmentää buddhalaisuuden ja šintolaisuuden sekoittumista.
Yleiseen tapakulttuuriin osalta totesimme heti matkamme alkuvaiheilla japanilaisille tyypillisen ystävällisyyden ja kohteliaisuuden Miki kookoon isäntiemme ja heidän perheidensä lämpimänä vastaanottona, kun saavuimme pitkän lentomatkan jälkeen Takamatsun lentokentälle. Japanilaisessa kulttuurissa pidetään selvästi tärkeänä hyviä käytöstapoja ja etenkin monin tavoin tapahtunutta kiitollisuuden osoittamista, tyypillisimmin kumartaen ja lausuen arigato gozaimasu, kiitos paljon. Pistimme merkille, että kumartaminen toimi myös tervehdyksenä kättelemisen sijaan. Ryhmämme pyrkikin omaksumaan nämä uudet käytännöt nopeasti, mikä herätti selvästi arvostusta ja kunnioitusta paikallisten keskuudessa.
Japanilaisessa ja suomalaisessa kulttuurissa vaikutti olevan yllättävän monia yhtäläisyyksiä, kuten meitä ympäröivän luonnon sekä puhtauden arvostaminen. Japanilaisiin käytäntöihin kuuluu ulkokenkien riisuminen ja sisätossujen käyttö paikasta riippumatta. Mikin lukioon aamuisin saapuessamme jokainen opiskelija vaihtoi kenkänsä sisätossuihin tarkasti määritellyssä kohdassa jättäen päivän ajaksi ulkokengät sisääntuloaulassa sijainneeseen hyllyyn. Sisätossukäytäntö on käytössä myös delegaatiomme vierailemissa japanilaisten perheiden kodeissa ja monissa ravintoloissa. Toinen puhtauden piiriin kuuluva toimintamalli oli oppilaiden velvoite osallistua yhteiseen siivoukseen päivän viimeisen oppitunnin jälkeen. Meille vieras tapa oli kuitenkin japanilaisille nuorille arkipäiväinen rutiini, jolla he kantoivat konkreettisesti kortensa kekoon yhteisen viihtyvyyden lisäämiseksi, vaikka siivousjälki ei aina kummoista ollutkaan.
Saimi Sääskilahti, 2C
Torii-portti Yashima-vuoren alueella.
Yashima temppelin läheisyydessä ollut shintolainen pyhäkkö, jossa on kello kamien huomion herättämiseksi.
Buddhalainen Yashiman temppeli Kagawassa.
Shintolaisen temppelin puhdistautumispaikka. Kädet huuhdellaan kaatamalla vettä kauhalla.
Suomen ja Japanin geologiaa Kagawan yliopistolla
Torstaiaamuna, ensimmäisen Wakayaman majatalossa nukutun yön jälkeen, kävelimme Takamatsun keskustan toisella puolella sijanneelle Kagawan yliopiston pääkampukselle. Olimme kaikki innoissamme opintomatkan uudesta käänteestä, ja edessä olevaa elämämme ensimmäistä yliopistossa pidettävän luennon aiheuttamaa jännitystä oli ilmassa. Tehtävänantona oli esitellä Suomen maantiedettä yliopiston geologian professorille sekä japanilaisille opiskelijoille, mihin olimmekin valmistautuneet huolellisesti jo hyvissä ajoin ennen opintojakson Japanin matkaosuutta.
Saavuimme perille hyvissä ajoin, joten meille jäi hieman aikaa tutkia yliopiston omaa kauppaa ja opiskelijaravintolan monipuolista ruokalistaa. Kaikkiaan neljässä eri osoitteessa toimivan Kagawan yliopiston Saiwaichon kampus sijaitsee rauhallisessa kaupunginosassa ja sen ympärillä on vehreää puistoaluetta, jossa opiskelijat viettivät aikaa luentojensa välillä. Siirryimme sovittuun aikaan yliopiston kansainvälisen yksikön ylläpitämään opiskelijoiden kohtaamispaikkaan, Global Caféen, jossa yliopiston opiskelijoilla on mahdollista viettää aikaa tai käydä keskustelemassa kansainvälisistä opinnoista.
Global Caféssa meidät otettiin lämpimästi vastaan tarjoilemalla teetä ja japanilaisia makeisia. Toimme isännillemme maan tapakulttuuriin kuuluvia tuliaisia Suomesta ja tarjosimme vastavuoroisesti Fazerin suklaata. Pienen alkuodottelun jälkeen pääsimme pitämään Munkassa tekemämme esitelmän Suomen maantiedosta ja geologiasta. Esitystämme oli kuuntelemassa tohtori Shuichi Hasegawa, joka on toiminut pitkään geologian professorina Kagawan yliopistossa. Hänen lisäksi paikalle oli saapunut meitä kuulemaan opiskelijoiden lisäksi muutakin yliopiston henkilökuntaa.
Aloitimme esityksemme kertomalla Suomesta ja sen Japania paljon vanhemmasta maaperästä. Tämän jälkeen esittelimme Suomen eri alueita ja niiden välisiä eroja, minkä jälkeen päätimme esityksen vertailemalla Suomen ja Japanin maantieteellisiä piirteitä. Yleisö vaikutti erittäin kiinnostuneelta, ja esityksen jälkeen ahkerasti muistiinpanoja tehnyt professori Hasegawa esitti meille tarkentavia kysymyksiä esityksestä ja siihen liittyvistä aiheista.
Suomen osuuden päätyttyä professori Hasegawa piti meille vastaavan, mutta huomattavasti yksityiskohtaisemman luennon Japanin ja erityisesti Kagawan prefektuurin geologiasta. Luennossaan hän painotti, miten Japanin maantieteellinen sijainti vaikuttaa maassa yleisiin, japanilaisten arkielämään vaikuttaviin luonnonmullistuksiin, keskittyen erityisesti maanjäristysten syntymekanismeihin ja vaikutuksiin, kuten usein laajaa tuhoa aiheuttaviin tsunamiaaltoihin. Itse asiassa, aivan matkamme ensimmäisinä päivinä Pohjois-Japanissa oli tapahtunut suuri maanjäristys, mikä oli herättänyt huolta perheissämme koti-Suomessa asti. Onneksi Takamatsu oli tuon maanjäristyksen vaikutusalueen ulkopuolella, emmekä joutuneet vaaraan. Professori Hasegawa selittikin meille, että Takamatsu sijaitsee paikassa, jossa on tapahtunut melko harvoin suurta tuhoa aiheuttaneita maanjäristyksiä. Poikkeuksena kuitenkin läheisessä Koben kaupungissa vuonna 1995 tapahtunut maanjäristys, jossa menehtyi useita tuhansia ihmisiä ennen kaikkea sortuneiden rakennusten alle.
Professori Hasegawan ajatuksia herättäneen luennon jälkeen yliopiston opiskelijat veivät meidät syömään tullessamme näkemäämme ruokalaan. Aterioinnin yhteydessä pääsimme keskustelemaan paikallisten opiskelijoiden kanssa ja opimmekin heiltä paljon opiskelusta japanilaisessa yliopistossa. Saimme esimerkiksi tietää, että Japanissa opiskeleminen on maksullista. Lukuvuosimaksun hinta lähteen noin 3000 eurosta ja vaihtelee paljon riippuen opiskelijan pääaineesta ja siitä, onko kyseessä valtion vai yksityisen tahon ylläpitämä yliopisto. Japanilaiset opiskelijat sijoittuvat kuulemma kuitenkin hyvin työelämään opintojensa jälkeen, toisin kuin esimerkiksi Suomessa tällä hetkellä.
Ruokailun jälkeen siirryimme professori Hasegawan johdolla keskustassa Seton sisämeren rannalla sijaitsevalle Takamatsun linnalle. Vaikuttavalta linna-alueelta alkaneen kaupunkikierroksen yhteydessä professori havainnollisti meille muun muassa maanalaisen joen vaikutusta kaupungin syntyhistoriaan. Mielenkiintoinen ja opettavainen kierros päättyi isäntiemme mielestä koko Japanin kauneimpiin lukeutuvaan Ritsurinin puutarhaan, jonka lukuisat lammet saavat vetensä puutarha-alueen alla virtaavista maanalaista joista.
Dimitrios Georgiadis, 3B
Professori Hasegawan kiitossanat esityksestämme
Kagawan yliopiston Global Café
Tilaisuutemme tapahtumajuliste
Luennoimassa Suomen maantieteestä
Retki Yashima-vuorelle
Opintomatkan viimeisenä aamun ohjelmassa oli retki muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta sijaitsevalle Yashima-vuorelle ja sen huipulla sijaitseville buddhalaiselle temppelille sekä 600-luvulta peräisin olevan linnan raunioille. Lähdimme majatalolta aamulla Uemura-sensei ja kahden muun Kagawan yliopiston professorin huomaavaisesti tarjoamilla autokyydeillä kohti Yashimaa. Saimme opintomatkasta kokonaisuudessaan todella paljon irti, sillä Helsingin yliopistossa lähes kaksikymmentä vuotta japanin kieltä opettanut Uemura auttoi meitä paikallistuntemuksellaan sekä sujuvalla suomellaan ymmärtämään yksityiskohtaisesti Kagawan alueen historiaa ja sen suhteellisen suurta historiallista merkitystä Japanin mittakaavassa.
Perille huipulle päästyämme saimme ylhäältä käsin ihastella upeita näkymiä alhaalla sijaitsevaan Takamatsun kaupunkiin ja toisessa suunnassa siintävään Seton sisämereen. Vuoren huipulta pystyi näkemään selvästi jokaiseen suuntaan, minkä takia se oli strategisesti merkityksellinen ja helposti puolustettava paikka Yashiman linnalle.
Oman isäntäperheeni tytär oli aiemmin kertonut minulle, että vuoren nimi Yashima (屋島) tulee japanin kielen sanoista katto ja saari. Nimi viittaa noin 300 metriä korkean vuoren litteään huippuun ja sen historiaan erillisenä saarena. Aikoinaan Yashima sijaitsi omana saarenaan Seton sisämerellä, mutta maantieteellisten muutosten myötä se on nykyään kiinteä osa Shikokun pääsaarta ja Takamatsun kaupunkia.
Yashiman temppeli eli Yashima-ji on osa Shikokun saaren kuuluisaa 88 temppelin pyhiinvaellusreittiä, joista Yashima-ji on järjestyksessään 84. temppeli. Aiemmin kävellen, nykyään muillakin kulkuvälineillä tehtävä pyhiinvaellus on Japanissa tärkeä uskonnollinen perinne, ja monet buddhalaiset asettavatkin elämäntavoitteekseen kiertää mahdollisimman monta lähialueensa temppeliä.
Yashiman linnan rakensi Japanin Yamato-dynastia vuonna 667 puolustautuakseen mahdolliselta Silla-Tang-liittouman hyökkäykseltä. Hyökkäystä ei kuitenkaan koskaan tullut, ja linna jäikin vaille alkuperäisen tarkoituksensa mukaista käyttöä. Ajan myötä tarpeettomiksi osoittautuneet rakennelmat rappeutuivat ja jäljelle jäivät vain rauniot, jotka nykyään toimivat historiallisena muistomerkkinä.
Temppelin ja linnan lisäksi vietimme aikaa vuoren huipun näköalatasanteella, matkamuistomyymälässä ja maittavasta lounaasta upean maiseman äärellä nauttien. Ravintolan vieressä oli myös mahdollista ostaa pieniä savikiekkoja, joita heitetään hyvän onnen toivossa alempana rinteessä vaijerin varassa roikkuviin renkaisiin. Vaikka kenenkään savikiekko ei tällä kertaa osunutkaan renkaaseen, niin saimme joka tapauksessa ainutlaatuisen kokemuksen nähdä upeita japanilaisia maisemia ja oppia lisää kauniin Kagawan alueen monivaiheisesta historiasta.
Elias Matikkala, 3D
Yashima-vuori ja sen litteä huippu kuvattuna Takamatsun keskustasta
Yashiman temppelin 1300-luvulla rakennettu pääsali (Hondō)
Yashiman linnan jäljellä olevat rauniot 600-luvulta.
Kauniit näköalat Takamatsuun lähellä vuoren huippua.
Kagawan yliopiston yrittäjyyskerho
Vierailimme matkamme viimeisenä iltapäivänä toistamiseen Kagawan yliopiston Global Caféssa. Tällä kertaa pääsimme yliopiston Innovaatio ja Design –instituutin johtaja professori Nagatomin aloitteesta tutustumaan yliopiston yhteydessä toimivan yrittäjyyskerhon aktiviteetteihin.
Ensiksi ohjelmassa oli aktiiveihin lukeutuneen Hikarin Saton pitämä lyhyt luento, jonka aikana saimme tietää tarkemmin kerhon toiminnasta. Hänen lisäkseen kerhon toimintaa meille avasi kerhon puheenjohtaja Hikaru Fujisawa. Puheenvuorojen jälkeen meille jäi hetki aikaa keskustella heidän sekä muiden paikan päällä olevien opiskelijoiden ja yliopiston henkilökunnan kanssa. Kerhonsa toimintaa esitelleet Sato ja Fujisawa kehuivat yrittäjyyden mahdollisuuksia Kagawan alueella, mutta mainitsivat, että monet nuoret kokevat yrittäjyyden edelleen liian hankalaksi ja riskialttiiksi. Kerhon tarkoituksena onkin tukea näitä nuoria, ja tarjota heille alusta ja yrityskontakteja, jotka tukevat nuoria mahdollisella matkallaan kohti yrittäjyyttä.
Yrittäjyyskerhon toiminta on rakennettu samalla tavalla kuin muutkin koulujen yhteydessä toimivat vapaa-ajan harrasteet Japanissa: oppilaitos tarjoaa toimitilat ja nuoria tarpeen mukaan ohjaavan henkilöstön. Yrittäjyyskerho perustettiin kuutisen vuotta sitten, mutta viimeisen kahden vuoden aikana siitä on kehittynyt nykyisenlainen aktiivinen yhteisö, joka tavoittaa monipuolisesti yrittäjyydestä kiinnostuneita yliopisto-opiskelijoita.
Käytännön toimintana klubi on viimeisen kahden vuoden aikana, alkanut järjestää lukuisia tapahtumia, joissa opiskelijat pääsevät tapaamaan paikallisten yritysten henkilöstöä aina toimitusjohtajiin asti. Tapaamiset pyritään järjestämään yleensä mahdollisimman rennoissa merkeissä, esimerkiksi kerhon ulkopuolisillekin avoimissa grillijuhlissa, joissa nuorilla on mahdollisuuksia verkostoitua samanhenkisten ihmisten kanssa. Näiden tapaamisten lisäksi kerho tekee myös konkreettisempaa yhteistyötä monien yritysten kanssa: kerhon jäsenet ovat päässeet työharjoitteluihin yhteistyöyrityksiin, ansioituneimmat ovat saaneet jopa palkallisia töitä näistä yrityksistä.
Kerhon aktiivinen kokoonpano koostui Fujisawan mukaan nykyisellään runsaasta parista kymmenestä opiskelijasta, mutta tapahtumiin osallistuneita nuoria oli kuulemma yli kymmenkertainen määrä. Käytännön tasolla kerhon opiskelijat, oli jaoteltu kahteen ryhmään - pelaajiin ja luojiin. Luojat ovat aktiiveja, jotka ylläpitävät kerhon käytännön toimintaa, järjestävät tapahtumia ja tukevat satunnaisemmin osallistuvia pelaajia näitä kiinnostavissa projekteissa.
Mitä kerho on sitten saanut toimiessaan aikaan? Se on Fujisawan mukaan aloittanut toimintansa alkuvaiheessa yhteensä neljä projektia, joiden pohjalta kerhon jäsenet ovat perustaneet kaksi erillistä kasvuyritystä eli startuppia. Projekteihin on sisältänyt muun muassa kielikoulu, joka opettaa japania Indonesiassa sekä opiskelijalähtöinen yliopiston asuntolahanke, jonka tavoitteena on edistää pelkästään opiskelijoille suunnattujen asuntojen tuotantoa yliopiston tiedekuntien läheisyydessä. Kerhon toiminnan tukena eri projekteihin on osallistunut jollain tavalla useita kymmeniä paikallisia yrityksiä, mikä on kerhon aktiivien mielestä erittäin tärkeää, koska opiskelijoilla itsellään ei ole yksin mahdollisuuksia sitoutua rahaa vaativiin projekteihin.
Yrittäjyyskerho vaikuttikin olevan todella kiinnostava tapa opetella yrittämistä ammattilaisten turvallisessa ohjauksessa. Nyt kun klubin toiminta on saatu hyvälle alulle, seuraavana tavoitteena on saada lisää opiskelijoita mukaan toimintaa ja kannustaa heitä yrittäjyyteen. Meille todettiin lopuksi, että monet maailmanlaajuisesti tunnetut japanilaiset suuryritykset kuten vaikkapa Sony, Toyota ja monet muut ovat aikoinaan aloittaneet toimintansa pieninä kasvuyrityksinä.
Olavi Tuomisto, 2D
Kagawan yliopiston Global café ulkoapäin
Munkkalaiset seuraamassa yrittäjyyskerhosta kertovaa Hikari Saton esitystä
Luennon jälkeistä keskustelua kerhon puheenjohtaja Hikaru Fujisawan kanssa
Japaniksi pidetyn esityksen käännös reaaliajassa tekoälyn avulla