Paluu kouluun
Peruskoululaiset palasivat kouluun ohjeiden mukaisesti torstaina 14.5. Innokkaimmat olivat koulun pihalla jo hyvissä ajoin odottelemassa kouluun pääsyä. Kuten koko maassa,…
Peruskoululaiset palasivat kouluun ohjeiden mukaisesti torstaina 14.5. Innokkaimmat olivat koulun pihalla jo hyvissä ajoin odottelemassa kouluun pääsyä. Kuten koko maassa,…
Emma Aalto osallistui 13–17-vuotiaille suunnattuun science fiction- ja fantasianovellien kirjoituskilpailuun, Noviisi 2019 -kisaan, ja pääsi hienosti Kunniamaininta-listalle. Seitsemättä kertaa järjestettyyn…
Pese kätesi ja suojaudu tartunnoilta: hengitystieinfektioita vältetään parhaiten huolehtimalla kunnolla käsi- ja yskimishygieniasta. Pese kätesi aina kun tulet ulkoa sisään;…
Maanantaina 4.5.2020 kello 15 Munkan yhteiskunta- ja talouslinjalaiset kokoontuivat koneidensa ääreen seuraamaan vuorovaikutteista on line -tilaisuutta korona-kriisin vaikutuksesta EU:n toimintaan.…
Peruskoululaisten ruokajakelu toimii koululla jo rutiininomaisesti ja tutulla tavalla. Ruokajakeluhan käynnistyi maanantaina 20.4.2020. Hävikin välttämiseksi koululounaat on tilattu vain niille…