8a-luokalle tuplamenestystä kirjoituskilpailuissa!

Emma Aalto osallistui 13–17-vuotiaille suunnattuun science fiction- ja fantasianovellien kirjoituskilpailuun, Noviisi 2019 -kisaan, ja pääsi hienosti Kunniamaininta-listalle. Seitsemättä kertaa järjestettyyn kilpailuun tuli 67 tekstiä yhtä monelta kirjoittajalta.

Emman kirjoitti kilpailuun osallistumisestaan meille näin:

”Mielestäni parasta novellin kirjoittamisessa oli se, kun sai itse keksiä, miten juoni kehittyy. Idean muuttaminen tarinaksi on vapauttavaa ja myös jännittävää. Omaa tarinaa kirjoittaessa pääsee myös keksimään vaikka minkälaisia miljöitä, joihin ehkä itsekin haluaisi päästä. Pidin kirjoittamisesta paljon ja suosittelen ehdottomasti muitakin osallistumaan kirjoituskilpailuihin, jos vain kirjoittamisesta tykkää!”

Emman novellin Adele voi lukea tästä: Adele

Lue lisää: Noviisi 2019 -kilpailu

Emmi Papinniemi puolestaan otti kunniamaininnan Saitko liikaa aikaa? -lyhytnovellikilpailu 2020:ssa.

Kulttuuritoimituksen kilpailuun lähetettiin määräaikaan mennessä kaikkiaan 274 tekstiä. Emmin novellista on kunniamaininnan kohdalla kommentoitu: ”Emmi Papinniemen Yhteys on kaikkineen napakasti rakennettu kokonaisuus. Korona-aika on nähty globaalistakin näkökulmasta eikä vain oman kodin piiristä.”

Emmi kommentoi osallistumistaan kisaan näin:

”Osallistuin kilpailuun, koska tykkään kirjoittaa. Kun tekstini oli lähes valmis, aloin epäröidä sen lähettämistä kisaan. Se ei mielestäni ollut ihan siltä mitä haettiin. Äidinkielen opettajani Saara kuitenkin rohkaisi osallistumaan. Ja niin tein, sillä ei ollut mitään hävittävää!”

Emmin kilpailuun lähettämä Yhteys-lyhytnovelli on luettavissa täällä:
kulttuuritoimitus.fi/artikkelit/lyhytnovellit/lyhytnovelli-yhteys-emmi-papinniemi-nuorten-sarjan-kunniamaininta/

Lue lisää: Saitko liikaa aikaa? -kilpailu 2020

Onnittelut molemmille ansioituneille kirjoittajille!

SL & KN