2E-luokan Eppu Leinonen on saavuttanut loistavia sijoituksia viime aikoina kahdessa eri kisassa.
Kielitieteen olympialaisissa Eppu on nyt kolmen parhaan joukossa ja matkalla finaaliin. Maaliskuun lopulla nettikisana käyty KiOl houkutteli ennätysmäärän osallistujia, sillä kisaan ilmoittautui yli 200 opiskelijaa. Kilpailun 18 parasta osallistujaa on kutsuttu loppukilpailuun, joka pidetään 25.5. Helsingin yliopistolla.
Eppu, mistä sait idean osallistua kisaan?
”Kaverini kertoi näistä pippaloista kaksi vuotta sitten, joten päätin osallistua niihin viime vuonna, kun olin Sveitsissä vaihdossa.”
Miltä kilpailutehtävät vaikuttivat?
”Kilpailutehtävät ovat haastavia ja tänä vuonna alkukilpailun tehtävät olivat huomattavan vaikeita verrattuna viime vuoden alkukilpailuihin. Kuitenkin tehtävät on suunniteltu siten, että ne ovat ratkaistavissa ilman minkäänlaista edellistä kokemusta kyseisistä kielistä taikka kielitieteestä. Toisin sanoen, kyse on pääasiallisesti eräänlaisesta loogisen päättelyn kisasta.
Tänä vuonna tehtäviä oli kuitenkin mukavampi tehdä haastavuudestaan huolimatta, sillä olin saanut hyvin harjoitusta viime vuonna tekemällä eri tehtäviä muiden maiden kielitieteen olympialaisista sekä osallistumalla itse Suomenkin omaan.”

Kuvakaappaus sivulta blogs.helsinki.fi/kielitieteen-olympialaiset/2022/04/14/kiol-2022-alkukilpailun-tulokset
Kielitieteen lisäksi Eppu sijoittui upeasti myös viime viikonloppuna Nordic-Baltic-fysiikkaolympialaisissa: nbpho.ee/nbpho-2022
Munkkalaiset onnittelevat jo nyt kaikesta saavutetusta ja pidämme peukkuja Kielitieteen olympalaisten finaaliin!
KN