Pienen yt-linjan edustuksen vapunvietto alkoi tiedontäyteisesti Eurooppasalissa perjantaina 28.4.2023 järjestetyn paneelikeskustelun merkeissä.
Keskustelun aiheena oli EU:n ennallistamisasetus ja keskustelijoina Euroopan parlamentin mepit Sirpa Pietikäinen (EPP, kok.) ja Elsi Katainen (Renew, kesk.), Luonnonvarakeskuksen (Luke) ohjelmajohtaja, erikoistutkija Meri Kallasvuo, Metsäteollisuus ry:n kansainvälisten ja EU-metsäasioiden päällikkö Maija Rantamäki ja Kuntaliiton yhdyskunta- ja ympäristöjohtaja Miira Riipinen.
EU:n ennallistamisasetuksen tavoitteena on edistää biodiversiteettiä eli luonnon monimuotoisuutta Euroopan alueella. Asetuksella pyritään pysäyttämään luontokato ja pitkällä aikavälillä myös lisäämään luonnon monimuotoisuutta vahingoittuneissa ekosysteemeissä. Ennallistamisasetukseen kuuluisi Euroopan yhteisten monimuotoisuustavoitteiden yhdenmukainen seuranta mutta myös jäsenmaiden omien ennallistamissuunnitelmien asettaminen. Asetus velvoittaisi jäsenmaita toteuttamaan aiemmat luontokadon vähentämiseen tähtäävät sitoumukset ja asettaisi yhdenmukaisia mittareita seuraamaan jäsenmaiden omien tavoitteiden edistymistä.
Tarve velvoittavalle asetukselle on suuri, sillä nykyinen vapaaehtoisuuteen perustuva sopiminen ei ole tuottanut tulosta; luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on vain kiihtynyt. Monisyinen aihe herättää kuitenkin huolia ja vastakkainasettelua niin EU:n kuin kansallisilla tasoilla. Keskustelussa esimerkiksi Kuntaliiton Riipinen nosti esille kuntien huolen ennestään kasvavista velvollisuuksista, sekä siitä ettei laskelmaa vihreän siirtymän todellisesta laskusta kunnille ole tehty. Lisäksi keskustelijoiden mukaan jäsenmaille pitäisi antaa vapaus päättää kansallisella tasolla, kuinka tavoitteisiin päästään, sillä esimerkiksi metsänhoito vaihtelee eri ilmastotyypeillä.
Ennallistamisasetuksen säätämisprosessi kestänee loppuvuodelle 2023 saakka ja tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, millainen konsensus asiaan saadaan. Keskustelun voi katsoa linkistä löytyvän tallenteen kautta: www.facebook.com/watch/live/?ref=watch_permalink&v=180809751489965
Markus M. 1C ja Julia S. 3C