YT-linja TATin järjestämässä Takeoff-tapahtumassa Aalto-yliopistossa

Osallistuimme melkein koko YT-linjan kanssa TATin järjestämään Takeoff-tapahtumaan 7.9.2022. Takeoff on Euroopan suurin toisen asteen opiskelijoiden business-tapahtuma. Tänä vuonna yhteistyökumppaneina ja työpajojen järjestäjinä toimivat Nokia, Nordea, SLUSH sekä Aalto-yliopisto. Lähdimme koululta yhteistuumin kohti tapahtumapaikkaa eli Aalto-yliopistoa. Päivä alkoi Dipolissa erilaisilla puheilla ja paneeleilla. Juontajana toimi Perttu Pölönen.

Ensimmäisenä TATin puheenjohtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen piti tervetulopuheen. Puheen jälkeen HP Parviainen kertoi oman tarinansa yrittäjäksi päätymisestä ja vastasi yleisökysymyksiin. Parviainen korosti erityisesti hyvän asenteen tärkeyttä. Seuraavaksi Aalto IDBM esittäytyi Apurva Ganoon toimesta. IDBM eli International Design Business Management on maisteriohjelma, mikä esimerkiksi opettaa yhdistämään muotoilun sekä teknologian ja kannustaa opiskelijoita ongelmanratkaisuun.
Matilda Pelkonen jatkoi tästä, kertoen matkansa Aalto-yliopistosta yritys Monochromen perustajaksi. Pelkonen oli myös mukana tuomassa Foodoraa Suomeen. Aamupäivän ohjelma Dipolissa päätettiin nuorten yrittäjien paneeliin. Paneelissa keskustelivat Kasper Rautalinko, Lotta Sipilä, Atte Pohjanmaa sekä Tea Tähtinen. Puheenaiheina olivat esimerkiksi yrittäjyyteen tarvittavat ominaisuudet sekä epäonnistumisten kääntäminen voitoksi.

Dipolista pääsimme ruokatauolle, jonka jälkeen jakaannuimme kolmeen erilaiseen työpajaan. Työpajoina olivat Nokian järjestämä How to make you and your business international, Nordean järjestämä Did you know – I’m Awesome sekä SLUSHin järjestämä Miten syntyy hyvä start-up yritys.
Nokian työpaja koostui lyhyestä luento-osuudesta sekä hauskasta interaktiivisesta osuudesta. Luennon aikana opimme, että kansainvälinen yritys vaatii menestyäkseen esimerkiksi tasa-arvoisuutta, avoimuutta, innovaatioita sekä hyvää työkykyä. Opimme myös monenlaisia asioita Nokian digitaalisesta liiketoiminnasta ja siitä, miten tulevaisuuden haasteisiin voidaan vastata teknologialla. Erittäin mielenkiintoista oli kuulla Nokian toiminnan laajuudesta, sillä se ulottuu merenpohjasta avaruuteen asti. Interaktiivisessa osuudessa jokainen luki puhelimellaan QR-koodin ja pääsi pohtimaan, millainen on hyvä työympäristö. Pääsimme esittämään sitä kautta myös kysymyksiä, joista osaan työpajan pitäjät vastasivat. Työpaja oli hyvin informatiivinen ja hyödymme siitä varmasti tulevaisuudessa.

Nordean työpajassa teemana oli yritysidean keksiminen ja rahoituksen hankkiminen. Työpaja alkoi lyhyellä Nordean asiantuntijan luennolla. Sen jälkeen meidät jaettiin sattumanvaraisesti kymmenen hengen ryhmiin. Jokainen ryhmä valitsi itselleen kuvan, jonka ympärille oli tarkoituksena keksiä yritysidea. Apukysymyksiä ja työpajan ohjaajia hyödyntäen suunnittelimme 30 sekunnin esittelyn yritysideastamme eli ‘’hissipuheen’’. Lopuksi menimme neljän Nordean asiantuntijan eteen pitchaamaan yritysideamme. Esittelytilanteen jännittävyydestä huolimatta kokemus oli ehdottomasti myönteinen.

SLUSHin So you have an idea? Miten syntyy hyvä startup-yritys? -työpajalla kuunneltiin luento startup-yrittämisestä. Luennolla SLUSHin eri osa-alueilla toimivat henkilöt kertoivat, miten ajatella kuin startup-yrittäjä, mitä ominaisuuksia startup-yrittäjältä vaaditaan ja kuinka kehittää omaa ideaa eteenpäin. Saimme myös itse pohtia pienissä ryhmissä vastauksia edeltäviin kysymyksiin, ja ryhmät jakoivat omia ajatuksiaan muille kuulijoille anonyymisti. Lopuksi yllätysvieraana tuli puhumaan vielä menestynyt startup-yrittäjä Ohto Pentikäinen, joka jakoi oman menestystarinansa avaimet kuulijoille. Kokonaisuudessa luento antoi hyvän kuvan startup-yrittämisestä, ja monille jäi esityksen myötä tämä mahdollisuus päähän hautumaan.
Pajojen jälkeen kokoonnuimme vielä kaikki kerran Dipoliin kuuntelemaan Mimmit sijoittaa -median perustajia Hanna Tikanderia sekä Pia-Maria Nickströmiä. He kertoivat meille omista tarinoistaan yrittäjiksi sekä hyvin päteviä vinkkejä yritysidean keksimiseen ja yrityksen aloittamiseen.

Kiitämme TATia tapahtuman järjestämisestä ja kaikkia puhujia, jotka olivat paikalla kertomassa paljon ainutlaatuista informaatiota!

 

 

 

 

Kirjoittajat: Susanna Liski, Emilia Toiviainen, Markus Leinonen, Laura Harjula
Kuvat: Emilia Toiviainen, Oskari Nurmi, Sami Moglia