”Munkkiniemen yhteiskoulun ensimmäinen luokka Puistotien koulussa” ja kuvan takana vuosiluku 1937.
Tältä siis näytti, kun tänä vuonna 85-vuotisjuhliaan juhliva Munkkiniemen yhteiskoulu aloitti toimintaansa.
Ja jottei kenellekään jäisi epäselväksi, lisäys aktiiviselta alumnilta:
”Pientä tarkennusta tuohon koulukuvaan vuodelta 1937. Siinähän ei vielä ole Munkkiniemen yhteiskoulu vaan 1937-38 toiminut Munkkiniemen yhteislyseo, jota on kutsuttu myös Kotikouluksi. Se ei koskaan saanut virallista toimilupaa eli oppilaat olivat periaatteessa yksityisoppilaita.
Sama kuva löytyy vanhemman matrikkelin (1988) sivulta 21, siellä on myös kuva MYK:n ensimmäisistä oppilaista 1938. Jari Salmisen historiikissa [Munkasta maailmalle – Munkkiniemen yhteiskoulun historia 1938–2013] on perusteellinen selvitys näistä alkuvaiheista. ”Koulun omassa piirissä virallisen lähtölaskennan on siis aina katsottu alkaneen vuodesta 1938”, kuten hän toteaa.
Rohkenen myös suositella liittymistä facebook-ryhmään nimeltä Munkkalaiset. Siellä on viime aikoinakin käsitelty MYK:n historiaa, muun ohella. Esim. 1.9.23 julkaisin ryhmässä koko joukon MYK.n perustamiseen liittyviä lehtileikkeitä vuodelta 1938.
Terveisin
Veli-Pekka Salminen”
KN