Fashion Business -opintojakso sai arvovaltaisen vieraan, kun Anna-Kaisa Huttunen saapui koulullemme kertomaan laajasta ja kansainvälisestä urastaan muotialalla sekä nykyisestä työstään kestävän kehityksen parissa. Vierailu oli osa opintojakson teemaa Sustainable Fashion, jonka tavoitteena on tarjota opiskelijoille syvällinen ymmärrys muotialan vastuullisuuskysymyksistä.
Anna-Kaisa Huttunen on työskennellyt uransa aikana mm. muotisuunnittelijana Lacostella Pariisissa, suunnitellut pukuja arabimaiden kuninkaallisille, ollut mukana Finnairin työasujen suunnittelussa sekä toiminut Lindströmin vastuullisuusjohtajana. Tällä hetkellä hän toimii johtotehtävissä Resterillä – yrityksessä, joka keskittyy poistotekstiilien teolliseen kierrätykseen ja uusien kierrätyskuitujen tuotantoon.
Vierailun aikana keskustelimme muun muassa:
– tekstiilijätteen määrästä ja kierrätyksestä,
– vaatteiden valmistusketjuista ja tuotannon läpinäkyvyydestä,
– kuluttamisen vaikutuksista,
– raaka-ainevalinnoista ja tekokuitujen ympäristövaikutuksista,
– sekä mikromuoveista, joita irtoaa erityisesti synteettisistä tekstiileistä ja päätyy vesistöihin.
Huttunen avasi käytännön esimerkkien kautta, mitä vastuullisuus muotialalla todella tarkoittaa – niin suunnittelijoiden, yritysten kuin kuluttajien näkökulmasta.
Vierailu oli erittäin inspiroiva ja toi konkreettista näkökulmaa vastuullisuuden merkitykseen tulevaisuuden muotialalla. Se täydensi hienosti opintojakson sisältöä ja herätti opiskelijoissa paljon ajatuksia vastuullisesta kuluttamisesta ja uramahdollisuuksista kestävän kehityksen parissa.
Fashion Business -opintojakso huipentuu toukokuussa opintomatkaan Portugaliin, jossa tutustutaan muotialan koulutukseen, kestävän kehityksen käytäntöihin sekä paikalliseen tekstiiliteollisuuteen.
Lue lisää opintomatkastamme toukokuussa!
Lämmin kiitos Anna-Kaisa Huttuselle arvokkaasta vierailusta!
NK