Vaihdossa Ranskassa, osa 4

Vietin kolme viikkoa vaihdossa Digne les Bains kaupungissa Etelä-Ranskassa. Reissun aikana opin paljon kulttuurista, kielestä ja paikallisista ihmisistä.

Vierailin vaihto-oppilaan perheen kanssa muissa lähellä olevissa pienissä kaupungeissa. Viikonloput vietimme myös vuorilla kävellen ja kiipeillen. Vaihto-oppilaani koulu oli todella iso, ja opettajat olivat mukavia ja vastaanottavia.

Suurin eroavaisuus Suomen ja Ranskan välillä oli mielestäni sosiaalisen kanssakäymisen määrä. Ulkona tuli moikattua monia tuntemattomia ja bussista lähtiessä kaikki kiitti kuljettajaa. Leipomossa käydessä saatettiin käydä kuulumiset läpi myyjän kanssa.

Ranskan kielitaito ehdottomasti kehittyi matkan aikana. Varsinkin yksinkertaisen keskustelun käyminen ranskaksi helpottui ensimmäisen viikon totuttelun jälkeen. Koulussa oli myös toinen vaihto-oppilas ruotsista, jonka kanssa puhuin ruotsia. Tämä johti siihen, että pääni oli täysin sekaisin kielistä.

Vaihdon aikana kertyi arvostusta omaa kotia kohtaan, mutta myös kiitollisuutta mahdollisuudesta päästä kokemaan toisenlaisen kulttuurin elämää. Kokemus oli omalta kohdaltani upea.

Emma Heikkonen 2D