Sonja Annala

1. Kuka olet ja mistä tulet?

Olen Sonja Annala ja opiskelen erikoispitkää matikkaa.

2. Milloin ja miten sinusta tuli munkkalainen?

Tulin Munkkaan yläasteelle matikkaluokalle 2016.

3. Opiskelet erityispitkää matematiikka. Miksi innostuit lukemaa matematiikkaa näin laajasti?

Olen ollut aina jollain tasolla kiinnostunut matikasta ja ajattelin, että EP:stä voisi olla hyötyä kirjoituksissa. En ole koskaan ollut mikään huippuoppilas matikassa, mutta halusin lähteä kokeilemaan. Matikka on aine, jota tarvitaan kaikkialla riippumatta siitä, minne päättää tulevaisuudessa suunnata.

4. Olet nyt lukion kolmannella: mitä erityispitkässä matematiikassa opiskellaan ”lisää” ns. tavalliseen pitkään matematiikkaan verrattuna?

EP:n etu on asioiden ymmärtäminen. Kun perusteita käydään nopeammalla tahdilla, on aikaa syventyä vaativampiin esimerkkeihin.

Kurssit ovat ihan samat kuin pitkässä, mutta ne käydään nopeammalla tahdilla. Se mahdollistaa matikan kirjoittamisen syksyllä, mikä myös helpottaa kirjoitusten hajauttamista, kun kirjoittaa monta ainetta. Nyt olen siis jo oikeastaan käynyt matikan kurssit ja kirjoittanut matikan, mutta otin tähän jaksoon vielä matikan jatkokurssin, jonka aiheet ovat vähän yli lukioaiheista.

5. Tämä kiinnostaa kaikkia: onko matematiikka vaikeaa?

Matikka on laaja aine. Siihen mahtuu helpompia ja vaikeampia aiheita. Välillä matikka turhauttaa enkä saa millään kiinni tehtävien ideasta, mutta se kehittää. Haastavampien tehtävien ratkaiseminen on palkitsevampaa. On myös lohduttavaa huomata, että aiemmin opetellut asiat ovat tähän mennessä yleensä alkaneet lopulta tuntua helpoilta.

6. Oletko ottanut osaa luonnontiedekilpailuihin opiskeluaikanasi? Jos, niin kerro hieman kisatunnelmista.

Olen osallistunut muutamaan kisaan lähinnä biologian puolella. Kisat ovat ihan mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Tehtävistä oppii aina jotain uutta ja niitä on kiva pohtia ja spekuloida muiden kanssa jälkeenpäin. Kannattaisin osallistumaan kisoihin, jos on yhtään kiinnostusta. Kisatehtävät ovat yleensä haastavia, mutta kannattaa lähteä yrittämään. Ei siinä mitään menetäkään.

7. Miten luulet erityispitkän matematiikan opintojen vaikuttavan jatko-opintoihisi?

Olen aika varma, että EP:stä on hyötyä. Luonnontieteelliset alat kiinnostavat minua ja matikka liittyy kaikkiin niistä, vaikka ei suoraan matikkaa korkeakoulussa lukisikaan.

8. Mikä Sinusta tulee isona, ts. mitä alaa haluaisit opiskella?

Ihan selkeitä suunnitelmia minulla ei ole, mutta jotain luonnontieteisiin liittyvää se tulee varmaan olemaan.

9. Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit ottaa mukaan yhden kirjan, minkä ottaisit? Miksi?

En osaa nimetä tiettyä kirjaa. Olen huono valitsemaan lempiasioita. Ehkä valitsisin tosi pitkän kirjan jostain hankalasta aiheesta, josta en tiedä mitään. Autiolla saarella olisi varmaan hyvin aikaa rauhassa paneutua siihen.

10. Kerro jokin hauska muisto, joka on jäänyt mieleesi Munkan vuosiltasi!

Muistoja on kyllä paljon. Nyt tulee mieleen viime vuoden Harppi-tiedekilpailu. Se oli mielenkiintoinen ja toi kivaa vastapainoa etäopiskeluun ja ylppäreihin lukemiseen. Kilpailimme viiden hengen joukkueena matikassa, fysiikassa, kemiassa ja biologiassa – ja pärjäsimme aika hyvin!