1. Kuka sinä olet ja mistä tulet?
SEM: Olen Sara Eedit Malmberg (7a) ja tulen Munkkiniemestä.
AU: Olen Amanda Uotinen (7a) ja tulen Malminkartanosta.
2. Luet paljon: millaista kirjallisuutta luet?
SEM: Luen erityisesti teinikirjallisuutta ja dekkareita. Lisäksi joskus satunnaisesti elämänkertoja ja tietokirjallisuutta.
AU: Luen erityisesti fantasia- ja kauhukirjallisuutta.
3. Kuinka usein luet?
SEM: Luen suurin piirtein kolme kirjaa kuukaudessa, mutta se vaihtelee innostuksen mukaan.
AU: Luen melkein joka päivä, ja melkein aina kun minulla on aikaa. Minulla menee noin 2-6 päivää lukea 500 sivuinen kirja.
4. Minkä teoksen luit viimeksi? Mitä pidit siitä?
SEM: Luin viimeksi kirjan nimeltä Yksi meistä on seuraava. Kyseessä on kirjasarjan toinen osa, ja se kertoo lukiossa tapahtuneesta murhasta. Kirja oli mielestäni tosi hyvä ja mielenkiintoinen. Juoni oli jännittävä ja sopivan monimutkainen. Eli oli kyllä hyvä kirja.
AU: Luin viimeksi Uusikuun, jonka kirjoittaja on Stephenie Meyer. Se oli erittäin hyvä kirja.
5. Mainitse pari muuta lukemaasi kirjaa. Perustele valintasi.
SEM: Olen lukenut lisäksi esimerkiksi: Vuosikirja, Tosi raskas reissu, Taikuri ja taskuvaras sekä Kiltin tytön murhaopas. Suurinta osaa kirjoista joku ystävistäni oli suositellut, ja muutaman valitsin ihan vain takakannen perusteella. Kaikki kirjoista olivat mielestäni hyviä.
AU: Veren vangit, Vampyyri Lestat, Kadotettujen kuningatar – ne ovat lempikirjasarjaani, ja pidin niistä kovasti, vaikka ne olivat vähän synkkiä.
6. Millainen on hyvä kirja? Millaisia ominaisuuksia sillä pitää olla?
SEM: Hyvässä kirjassa pitää olla mielenkiintoinen juoni ja jotain poikkeavaa, tai toisessa päässä jotain hyvin samaistuttava, että juoneen pääsee mukaan. Pieni määrä ristiriitaisia henkilöhahmoja, murha ja romantiikka ovat tietysti aina plussaa.
AU: Hyvän kirjan pitää olla mukaansatempaava ja jännittävä. Siinä pitää olla kiinnostavia henkilöitä ja jännitystä sekä hiukan romantiikkaa, vaikka se ei olisi rakkaustarina. Tekstin pitää kuvata kirjan henkilöt niin että lukija alkaa välittää heistä.
7. Oletko koskaan jättänyt jonkin teoksen lukemisen kesken lukemisen?
SEM: Olen jättänyt muutaman. Usein siitä syystä, että laina-aika on päättynyt tai oma kirja kadonnut. Olen myös jättänyt joitakin kirjoja kesken ihan vain siksi että juoni ei edennyt tai se ei ollut kiinnostava. Tosin niin ei käy kovin usein.
AU: Olen jättänyt muistaakseni ainakin yhden kirjan kesken, ehkä kaksi. En pitänyt tarinasta enkä ideasta kirjassa.
8. Miksi kirjoja kannattaa mielestäsi lukea?
SEM: Kirjojen lukeminen on myös hauskaa puuhaa, mutta niistä voi myös oppia paljon ja saada vertaistukea.
AU: Siksi että se on mukavaa ja terveellisempää kun ruudun tuijotus.
9. Jos menisit kirjastossa tietokirjapuolelle, mikä alue vetäisi sinua puoleensa?
SEM: Luulen että suuntaisin psykologiaosastolle taikka sitten kuvataideosioon.
AU: Ehkä jotkin avaruudesta ja planeetoista kertovat kirjat.
10. Miten löydät vinkkejä kirjoista, joihin kannattaa tarttua?
SEM: Usein kirjojen takakansi kuvaa joissain määrin mitä kirjalta kannattaa odottaa, mutta sekään ei välttämättä kerro kaikkea. Netistä voi etsiä kirja-arvosteluja, mutta itselleni usein riittää, että kävelen hyllylle, luen minua kiinnostavan otsikon ja selailen muutaman sivun. Ystäviltä voi myös saada hyviä vinkkejä.
AU: Yleensä kysymällä kavereilta. Joskus kysymällä vanhemmilta tai kirjastonhoitajalta.