Opiskelijoiden pörssipäivät

Sijoittaminen on monille nuorille hyvin vieras aihe. Asian korjaamiseksi Pörssisäätiö järjestää vuosittain ilmaisen Opiskelijoiden pörssipäivät -tapahtuman lukioikäisille opiskelijoille. Tapahtuma sai alkunsa, kun säätiö järjesti yksityisille opiskelijaryhmille tapahtumia talousosaamisesta. Myöhemmin tapahtumia laajennettiin isommalle yleisölle, ja näin Pörssipäivät saivat alkunsa, kuvaili Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri.

Munkkiniemen yhteiskoulun sijoituskerholaiset sekä yhteiskunta- ja talouslinjan edustus jalkautuivatkin 7.11. Pörssitaloon, jossa tilaisuus järjestettiin. Noin kahden tunnin tilaisuuden aikana kuulimme kolmen asiantuntijan esitykset erilaisista osakkeisiin ja sijoittamiseen liittyvistä aiheista.

Tilaisuus alkoi Lounasmeren esityksellä: hän avasi tilaisuuden sekä kertoi omistajuuden merkityksestä. Lisäksi saimme kuulla muun muassa vastuullisesta sijoittamisesta ja sijoittamisen hyödyistä. Tämän jälkeen Tuomas Tiilikainen kertoi edustamastaan Stockmannista sijoituskohteena. Esitys koostui Stockmann-konsernin esittelystä sekä sen osakkeen tilastojen tutkimisesta. Viimeisimpänä muttei suinkaan vähäisimpänä esiintyi Nordean päästrategi Antti Saari, joka taas toi esityksessään esiin sijoittamisen hyötyjä.

Munkkiniemen yhteiskoulu kiittää Pörssisäätiötä ja puhujia vieraanvaraisuudesta ja erittäin informatiivisesta tapahtumasta!

Ilpo Koivisto ja Markus Leinonen 2C

 

 

PS