1. Kuka olet ja mistä tulet?
Olen Lenni Oksanen, abiturientti, ja tulen Munkkiniemestä.
2. Aloitit peruskoulusi vuonna 2019 Munkkiniemen yhteiskoulussa. Millaisia elämään ja kouluun liittyviä neuvoja antaisit nyt 13-vuotialle itsellesi?
Jaa, vaikea kysymys. Kannattaa osallistua kaikkeen, mikä kiinnostaa, oli kyseessä sitten urheilu, väittely tai vaikka matikka. Ei kannata vielä ottaa minkäänlaisia paineita tulevaisuudesta. Kunhan on oma itsensä ja jaksaa keskittyä niilläkin tunneilla, kun meinaa nukahtaa. On hyvä myös välillä pysähtyä ja nauttia kouluvuosista.
3. Olet kevään 2025 ylioppilas. Mitä aineita kirjoitit yo-kokeessa? Mikä koe oli mielestäsi mukavin? Perustele.
Kirjoitin syksyllä historian ja keväällä äidinkielen, englannin, matematiikan sekä keskipitkän ruotsin. Mukavimmat kokeet olivat luultavasti englanti ja äidinkieli. Englanti on aina ollut sujuvaa, joten sen kirjoittaminen ei stressannut tai vaivannut ollenkaan. Äidinkieli on taas yläasteelta lähtien kiinnostanut, sillä varsinkin kirjoittaminen on loppujen lopuksi melko kivaa puuhaa.
4. Miten valmistauduit yo-kokeisiin?
Tutustuin vanhoihin ylioppilaskokeisiin. Koetin harjoitella juuri sellaisia asioita, joita yo-kokeissa tarvitsee. Viimeistään abivuonna kannattaa myös asennoitua siten, että tunnistaa omia heikkouksiaan aineissa ja keskittyy niiden hiomiseen. Suuren osan lukemisesta voi siten hoitaa esimerkiksi kertauskursseilla.
5. Mitkä ovat parhaat muistosi lukioajalta?
Kaikki yhteiset suuremmat tapahtumat/juhlat ovat olleet suosikkejani. Varsinkin abivuoden tapahtumat, kuten penkkarit ja Swengabi, ovat jääneet parhaiten mieleen. Niitä on myös osannut arvostaa ehkä enemmän kuin aikaisempina vuosina.
6. Millaisia ohjeita antaisit tuleville lukion ykkösille?
Tutustukaa toisiinne kunnolla ja luokaa ehjä ja kannustava ilmapiiri ensimmäisestä päivästä lähtien. Sen puute saattaa kaduttaa myöhemmin. Aika lukiossa todellakin kuluu silmänräpäyksessä, joten heittäytykää samalla tapahtumiin. Mitä tiiviimmän yhteishengen luo alusta alkaen, sitä paremmat edessä olevista vuosista tulee.
7. Missä taidoissa katsot kehittyneesi lukion aikana?
Tietenkin eri aineista opittujen taitojen lisäksi esimerkiksi oma-aloitteisuutta ja eteenpäin pyrkivyyttä on tullut enemmän. Eniten kuitenkin olen oppinut itseohjautuvuutta, sillä lukiossa huomaa nopeasti, että omasta opiskelusta on vastuussa itse.
8. Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on?
Kesällä alkaa vuoden pituinen laskuvarjojääkärikurssi, mutta sen jälkeen luultavasti oikeustieteelliseen pyrkiminen. Olisi myös mukavaa matkustella ympäri maailmaa, kuten esimerkiksi ajaa Yhdysvaltojen läpi. Ehkä joskus voisin myös kokeilla kirjoittaa kirjaa.
9. Miten aiot nauttia kaikesta ajasta, kun ei tarvitse enää päntätä kokeisiin?
Inttiä ennen on muutama kuukausi aikaa ottaa rennommin ja viettää aikaa kavereiden kanssa. Eiköhän sen lisäksi urheiluun ja läheisten kanssa olemiseen kulu paljon aikaa.
10. Missä näet itsesi 10 vuoden kuluttua?
Tosiasiassa ei ole aivan tarkkaa kuvaa. Toivottavasti olisin valmistunut oikeustieteellisestä ja hoitaisin erilaisia lakiasioita. Toisaalta saattaisin tehdä jotain aivan muuta, kuten olla cowboy. Sittenhän se selviää.