Koulun Koodauskerho

Oskar Vuola (Munkan yo 2012) ja Niina Arvila (Munkan yo 2010) pitävät peruskoululaisille Koodauskerhoa torstai-iltapäivisin. Oskar, joka on ollut vetäjänä kerhossa sen alusta asti, muistelee, että kerhotoimintaa tulisi jo neljäs vuosi täyteen tänä keväänä:

– Koodauskerhossa voi koodata ja kokeilla omia juttuja, joissa autamme. Tai sitten voi tehdä yhteisiä tehtäviä, joita teemme kaikki samaan tahtiin, kerhonvetäjä kertoo 4.4. torstaina odotelleessaan kolmen aikaan tekstiseikkailun tarvitsemia tykötarpeita latautuvaksi, takarivin poikien kertoillessa Python-kielen oppimisesta.

Näin koodaajat Elias ja Max (7-9k) kiteyttävät Koodauskerhon toimintaa:

”Koulun Koodauskerhon ohjaajat ovat Niina Arvila ja Oskar Vuola. Koodauskerho on koulun ATK-luokissa alakerrassa. Olemme tulleet Koodauskerhoon oppimaan koodaamista 7.- ja 9.-luokilta. Siellä koodataan yleensä Pythonilla. Kerhossa on kivaa ja hauskaa, ja siellä on hyvä ilmapiiri.

Kerhossa olen tehnyt Pong-peliä ja jotain ammuntapeliä, mutta se jäi kesken. Minun kaverini on tehnyt Flappy Birdiä, mutta se on jäänyt kesken. Nyt teemme tekstiseikkailua. Meidän mielestä kerhon oppeja voi käyttää koulussa, mutta ei keksitty miten. Meidän mielestä kerhon oppeja voi käyttää arkipäivässä, esimerkiksi jos haluat koodata pelin tai menee tiettyyn yritykseen missä tarvitaan koodaustaitoja. Meidän mielestä Koodauskerhossa parasta on koodaus, hyvät ohjaajat ja se, että sinne saa tuoda ”välipalaa” eli karkkia.”

 

 

 

KN