Intro: mikä ihmeen Euroscola? Euroscola on Euroopan unionin järjestämä tapahtuma, jossa lukioikäiset opiskelijat pääsevät elämään päivän meppien kengissä. Euroscolassa opiskelijat pääsevät keskustelemaan, ottamaan kantaa, sekä lopulta äänestämään ajankohtaisista eurooppalaisista asioista. Istuntosalissa opiskelijat saavat puheenvuoron ja heille annetaan mahdollisuus tuoda äänensä kuuluviin. Keskustelua käydään muun muassa demokratiasta, perusoikeuksista ja eurooppalaisista arvoista. Tapahtumaan osallistuu kymmeniä opiskelijaryhmiä Euroopan union eri jäsenvaltioiden kouluista.
Euroscola-hanke aloitettiin vuonna 1990 Euroopan parlamentin toimesta ja se saavutti heti suuren suosion. Tapahtuma järjestetään useita kertoja vuodessa ja teemat sekä aiheet vaihtelevat. Euroopan unioni maksaa suurimman osan osallistujien matkakustannuksista, jotta mahdollisimman moni koulu eri valtioista pääsisi mukaan. Euroscolan avulla pyritään edistämään nuorten tietoisuutta Euroopan unionista ja se on yksi tapa vähentää demokratiavajetta, josta unioni on kärsinyt.
Arttu Isosaari, 3D ja Valtteri Eronen, 3C
Ryhmä Yt-linjalaisia suuntasi katseensa kohti pientä Strasbourgin kaupunkia Ranskassa. Matka perille sujui mutkattomasti, aamun pienestä sykkeen nostatuksesta huolimatta. Ensimmäinen päivä meni lähinnä matkustaen ja paikalliseen junakulttuuriin tutustuen. Päivällä vaihdoimme junaa Mannheimissä, jossa saimme sitten seikkailla vaihtoajan runsaat kaksi tuntia. Illalla saimme vapaasti tutustua ihastuttavaan Strasbourgiin ja käydä syömässä. Aamun aikaisen herätyksen takia illalla uni maistui varmasti jokaiselle.
Matkan tarkoitus ja kohokohta sijoittui reissun toiselle päivälle. Astelimme koko ryhmän voimin sisään Euroopan parlamenttiin ja vietimme päivän siellä yhteensä 840 muun kanssa. Päivän agendana oli siis Euroscola. Euroscola on Euroopan parlamentin järjestämä tapahtuma Euroopan Unionin jäsenmaiden opiskelijoille, jossa keskustellaan yhdessä ajankohtaisista asioista ja mahdollisista ongelmista. Päivä oli uskomaton ja ainutlaatuinen, mutta omalla tavallaan myös raskas. Euroscolan jälkeen keräännyimme yhdessä hotellin aulaan syömään välipalaa ja keskustelemaan päivästä. Illemmalla menimme päivälliselle pienemmissä porukoissa.
Kolmas päivä olikin jo paluupäivä. Aamulla nautimme vielä aamupalaa hotellilla, keräsimme voimia illan reissaamiseen ja kiertelimme vielä viimeiset kiertelyt kaupungilla. Iltapäivästä suuntasimme Strasbourgin juna-asemalle ja näin matka kohti kotia alkoi.
Netta Alanen, 3C
Matkamme alkoi varhain maanantaiaamuna 30.1.2023 Helsinki-Vantaan lentokentällä. Finnair lennätti delegaatiomme Frankfurtiin, josta jatkoimme matkaamme junalla kohti Strasbourgia, Mannheimin kautta. Myös ohjaamoon kurkkaaminen onnistui ja miellytti linjamme lentokoneintoilijoita. Pienistä logistisista ongelmista huolimatta pääsimme lopulta Strasbourgin viehättävään kaupunkiin.
Sumuisessa Strasbourgissa porukkamme jakautui pienempiin ryhmiin. Tutustuimme lähiympäristön antimiin aina kauppakeskuksista kaupungin kauniisiin katuihin ja tunnetuimpiin nähtävyyksiin. Strasbourgista pääsee kätevästi Ranskan naapurimaahan Saksaan, jonne osa delegaation jäsenistä lähtikin avoimin mielin. Noin 35 000 asukkaan kokoinen Kehlin kaupunki oli yhden ratikkamatkan päässä majoituspaikastamme. Matkustaminen sinne niin julkisilla kuin jalan onnistui siis vaivattomasti. Sekä Kehlissä että Strasbourgissa otettiin mesta haltuun yt-linjalaisten tavanomaisin tavoin.
Pitkän, raskaan ja tapahtumarikkaan matkustuspäivän päätteeksi delegaatio palasi persoonalliseen Graffalgar-hotelliin. Hotellimme sijainti oli mainio sekä keskeinen, ja se palvelikin meitä kaikin puolin hyvin. Seuraava päivä starttasi yhteisellä aamiaisella, jonka jälkeen siirryimme yhdessä ratikalla matkamme pääkohteeseen: Euroopan parlamenttiin.
Siiri Simsiö, 2C ja Adele Virkkunen, 2C
Matkamme toisena päivänä vietimme lähes koko päivän Euroopan parlamentissa, Euroscolassa. Euroopan parlamentti oli miljöönä upea ja opimme paljon uutta. Pääsimme muun muassa kuulemaan Euroopan parlamentin presidenttiä Roberta Metsolaa ja varapresidenttiä Heidi Hautalaa. Saimme myös mahdollisuuden äänestää Hemicyclessä ja keskustella muista Euroopan maista tulleiden vierailijoiden kanssa. Euroscola päivä oli upea ja ainutlaatuinen kokemus meille kaikille.
Tapahtuman jälkeen keskustelimme hotelilla mieleen jääneistä hetkistä ja oppimastamme tiedosta. Tämän jälkeen saimme kierrellä kaupungilla vapaasti ja kävimme muun muassa Strasbourgin katedraalilla. Kolmantena päivänämme vierailimme ennen lähtöä Petite Francessa, joka on kaunis alue Strasbourgin ytimessä. Pian olikin jo aika suunnata kotia kohti ja sanoa heipat Ranskalle.
Haluamme kiittää Euroopan parlamenttia ja Euroscolan järjestäjiä tästä upeasta ja mieleenpainuvasta kokemuksesta, sekä totta kai kaikki reissussa mukana olleita. Yt-linja kiittää ja kuittaa!
Elsi Meretniemi 2C ja Salli Sinisalo, 2C
Matkamme kohokohtana toimi koulupäivän mittainen Euroscola-tapahtuma Euroopan parlamentissa. Saavuttuamme varhain tiistaiaamuna Strasbourgissa sijaitsevaan parlamenttirakennukseen, meitä odotti valmiiksi aseteltu ranskalainen aamupalakattaus. Aamupalamme jälkeen siirryimme istumaan itse istuntosaliin.
Euroopan yhdistymisen tärkeimpiä arvoja on ollut demokratia, jota europarlamentti juuri edustaa. Parlamentaarikot, eli mepit, ovat jäsenmaissa demokraattisin vaalein valittuja edustajia, jotka säätävät ministerineuvoston rinnalla Euroopan yhteisiä lakeja. Parlamentti, lakien säätämisen ohella, valvoo Euroopan komission toimintaa ja laillisuutta. Parlamentissa istuvista 705 edustajasta Suomea edustaa 14. Mikä tekee EU:n säätämistä laeista niin merkittäviä, on se, että ne ylittävät kansallisen lainsäädännön. EU:ssa säädetyt lait ovat siis Suomen lakia vahvempia, ja täten ne koskevat meitä jokaista. Tämän takia oli uskomaton kokemus päästä vierailemaan näiden lakien säätöpaikalla Strasbourgissa ja kokemaan, minkälaista on mepin työnkuva.
Istuntosalissa pääsimme niin äänestämään, keskustelemaan kuin debatoimaan ikätovereidemme kanssa ajankohtaisista EU-aiheisista väitteistä. Keskustelua käytiin usealla eri kielellä: saksaksi, ranskaksi, espanjaksi, italiaksi sekä englanniksi. Jos kieltä ei ymmärtänyt, niin pystyi hyödyntämään parlamentissa toimivaa muutaman sekunnin jäljessä tulevaa live-tulkkausta. Suurilta näytöiltä oli helppo katsella aiheeseen liittyviä videoita sekä seurata äänestyksien tuloksia.
Antoisa sekä uniikki päivä päättyi tapahtuman järjestäjien puheeseen. Puheen napakat loppusanat painuivat varmasti kaikkien mieleen, sekä pohjaksi sille, miksi EU ja europarlamentti ovat niin tärkeitä: “Jos haluat mennä nopeasti, mene yksin. Jos haluat mennä pitkälle, mene yhdessä.”
Suuret kiitokset koko Munkan seurueelta niin EU:lle, Europarlamentille, puhujille kuin muiden maiden delegaatioille!
Ilja Minkin, 2C ja Jimi Pusa, 2C
Tapahtuman alkajaisiksi saimme kuulla videotervehdyksen Euroopan parlamentin puhemieheltä Roberta Metsolalta. Muutaman minuutin mittaisessa videotervehdyksessä saimme lämpimän vastaanoton Metsolalta, ja videossa hän painotti etenkin nuorten tärkeyttä Euroopan tulevaisuudelle. “You are the impact for the future EU”, lausuu Metsola innostavat sanat kuulijajoukolle.
Roberta Metsola on toiminut Euroopan parlamentin puhemiehenä vuodesta 2022 lähtien. Vaikka hänellä onkin suomalainen sukunimi, niin ei hän suinkaan ole suomalainen, vaan hän on kotoisin Maltalta ja on ottanut sukunimensä käyttöön hänen suomalaisen aviomiehensä takia. Metsola on suhteellisen nuori europarlamentaarikko verrattuna hänen kattavaan historiaansa unionin palveluksessa; Metsola esiteltiinkin tapahtumassa nuorimpana parlamentin puhemiehenä koskaan.
Euroscola-päivän jälkeen saimme vielä henkilökohtaiset diplomit tapahtumassa käymisestä, jotka itse Roberta Metsola oli allekirjoittanut. Hän vielä rohkaisi nuoria Euroscola-vierailijoita inspiroivin sanoin: “We want to encourage you to make your thoughts into actions”.
Koko Munkan delegaatio kiittää Roberta Metsolaa, kun saimme kuulla terveiset näin korkea-arvoiselta parlamentin jäseneltä.
Oskari Heino, 2C ja Onni Mykkänen, 2C
Euroopan Parlamentin puheenjohtajan Roberta Metsolan esittelyvideon jälkeen saimme suoran videoyhteyden Heidi Hautalaan Brysseliin. Ennen video yhteyden alkua juontajat kertoivat meille lyhyen esittelyn Heidi Hautalasta. Heidi Hautala on suomalainen vihreiden veteraanipoliitikko, joka on toiminut kolme kautta eduskunnassa kansainedustajana ja on nykyään viidennellään kaudella Euroopan Parlamentissa EFA-puolueessa. Hänet valittiin vuonna 2017 varapuheenjohtajaksi, ja hän toimii tehtävässä edelleen. Hautalan työn keskiössä on mm. ihmisoikeudet, globaali oikeudenmukaisuus ja ympäristöystävällinen lainsäädäntö.
Hautalan esittelyn jälkeen pääsimme kysymään kysymyksiä meppien tapojen mukaan parlamentin istuntosalin mikrofonien avulla. Ujoimmat pääsivät laittamaan kysymyksensä puhelimen avulla istuntosalin seinälle olevalle taululle, josta juontajat lukivat ne ääneen Hautalalle. Kysymysten aiheet menivät laidasta laitaan Heidin persoonallisesta elämästä ajankohtaisiin kriiseihin, kuten Ukrainan sotaan. Kuulimme myös kysymyksiä päivän teemaan liittyen, kuten millä keinoilla voi tunnistaa valeuutisen. Salissa kysyttiin Hautalalta hänen mielipidettään ydinenergiasta, johon hän vastasi ”en usko, että ydinenergia on tulevaisuus mutta sille on toistaiseksi vielä tarvetta”. Lopuksi Hautala totesi Euroscolan olevan hänen mielestään tärkein asia, mitä EU on kehittänyt.
Eero Aalto, 2C ja Miro Sarkomaa, 2C