Aarne I. Koskimies kirjoittaa isoisänsä Iivari Eliel Koskimiehen elämästä teoksessaan ”Pappilan pojasta musiikkivaikuttajaksi – Iivari E. Koskimiehen elämä” (Helsinki, 2023). Tarina lähtee liikkeelle Iivarin isän, Oskar Willhelm Forsmanin, elämästä, ja seuraavissa luvuissa käsitellään Iivarin elämää lapsuudesta ammatilliseen uraan.
Iivari Koskimies on Munkkiniemen yhteiskoulun ensimmäisenä rehtorina (vuosina 1938-1949) toimineen Ilmari Koskimiehen isä. Ilmari Koskimies oli aloittanut johtajan toimensa jo Munkkiniemen yhteiskoulun edeltäjän, Munkkiniemen yhteislyseon eli ns. kotikoulun, johtajana 1937. Hän oli matematiikan, fysiikan ja kemian lehtori, ja toimi matemaattisten aineiden opettajana koulussa vielä rehtorikautensa jälkeenkin vuoteen 1968 asti. Kirjan kirjoittaja Aarne Koskimies on siis hänen poikansa.
Isoisä-Iivarin musiikinopintojen kannalta Vaasan suomalaisen lyseon harrastustoiminnalla oli suuri merkitys. Opiskeluaikanaan Helsingissä Iivari tutustui myös aikalaisiin musiikkipiirien keskushahmoihin Richard Faltiniin, Robert Kajanukseen ja Jean Sibeliukseen. Faltin ja Kajanus olivat tässä järjestyksessä yliopiston musiikin opettajan virassa. Vuonna 1892 Iivari aloitti sävellyksen ja teorian opiskelun Sibeliuksen kanssa.
Vaiheikkaan uransa aikana Iivari ehti toimia muun muassa urkujen rakentajana, Uudenkaarlepyyn ja Jyväskylän seminaarien musiikin lehtorina ja erilaisten kokoonpanojen johtajana. Iivari Koskimiehen sovittamia kuoroteoksia on voinut kuulla laulettavan vielä lähimenneisyydessä ja mahdollisesti nykyäänkin: Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun Kamarikuoron ohjelmistoon kuului ainakin 2000-luvun alussa Koskimiehen sovitus eteläpohjalaisesta kansanlaulusta ”On suuri sun rantas autius”.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että musiikkiuransa lisäksi Iivari tunnettiin myös innokkaana kelloharrastajana. Hänen kokoelmaansa kuului noin 70 pintelikelloa. Ollessaan Uudenkaarlepyyn seminaarin lehtorina Koskimies kävi kelloseppä Blomströmin opissa ja hankki itselleen täydelliset kellosepän työkalutkin.
Munkkalaiset voivat lainata kirjaa ”Pappilan pojasta musiikkivaikuttajaksi – Iivari E. Koskimiehen elämä” koulun kirjastosta. Sitä on saatavilla myös kirjakauppojen kautta sekä Helmet-kirjastoista.
Sakari Juntura
KN