9G-luokka Turussa 24.-25.2022

Kokoonnuimme Helsingin rautatieasemalle aikaisin tiistaiaamuna: odottamamme matka Turkuun alkoi. Kahden tunnin junamatka taittui nopeasti hyvässä seurassa korttia pelaten ja musiikkia kuunnellen. Välillä myös melankolia voitti, kun muistimme, että tästä alkaisi viimeinen viikkomme yhdessä ennen kesälomaa ja syksyn uusia opiskelupaikkoja.

Emme olleet perehtyneet etukäteen kovinkaan paljoa matkakohteeseemme, joten monella meistä ei ollut mitään erityisiä odotuksia Turusta. Ensivaikutelmamme kaupungista oli kuitenkin mukava: kaupunkia halkova Aurajoki ja sen rannat loivat tunnelmaa. Ylitimme joen heti kulkiessamme rautatieasemalta ensimmäiseen kohteeseemme Aboa Vetukseen.

Kellarimuseoksi ristimämme Aboa Vetus oli kiinnostava, koska kuulimme siellä keskiaikaisen Turun historiaa, esimerkiksi Turun palosta 1827.

Tiistai-iltapäivän vietimme Skanssilla Flow parkissa. Se oli todella hauska kiipeilypuisto. Vaikutti siltä, että koko luokalla näytti olevan hauskaa!

Illan tullen majoitumme laivahostelli S/S Boressa, joka oli ankkuroitu Aurajoen varteen. Laivahostelli herätti aluksi jopa kauhistusta, mutta luokkamme tottui laivaan ja jokseenkin omalaatuisiin hytteihin melko nopeasti. Totuttelun jälkeen monet lähtivät katsomaan Tšekki-Suomi jääkiekko-ottelua televisiohuoneeseen, joka sijaitsi kannella 3, jotkut lähtivät vielä ulos iltakävelylle ja väsyneet jäivät lepäämään hytteihin.

Vielä auringonlaskun aikaan oppilaat pelailivat korttia ulkokannella ja musiikki soi. Vähitellen opettajat alkoivat paimentaa oppilaita omiin huoneisiinsa nukkumaan. Kun viimeisenkin luokanvalvojan ovi kolahti kiinni ja kuorsaus alkoi tärisyttämään seiniä, oli oppilaiden aika nousta piiloistaan.

Keskiviikkoaamuna lyhyiden yöunien jälkeen seikkailimme satamasta täpötäydelle linjurillla Ruissaloon ja tutustuimme kasvitieteelliseen puutarhaan. Siellä oli paljon erilaisia kasveja eri kasvivyöhykkeiltä. Oli hauskaa, että kasveja sai itse tutkia halunsa mukaan. Lumoavat kasvit ja kalat jäivät varmasti hauskoihin leirikoulumuistoihin.

Viimeiseksi kohteeksemme valikoitui Turun linna, joka oli ehkä tunnetuin leirikoulumme nähtävyyksistä. Linnassa näkyi selvästi historian jättämiä jälkiä, jotka koimme kiinnostaviksi. Meitä kiinnosti erityisesti hovin elinolot linnassa sekä tutkimusvankeudessa olleiden vankien olosuhteet ja kohtalo.

Herkuttelimme leirikoulussa myös hyvällä ruualla. Monet ruoat miellyttivät meitä, mutta ensimmäisen päivän lounas Kellariravintolassa oli mieluisin, sillä siellä oli runsas ja monipuolinen valikoima erilaisia maukkaita ruokia. Ehtipä osa luokkalaisista vapaahetkenä ruokamatkailemaankin: Malmin Kebab laittoi shokkiin. Khaledin shokkipitsa oli valtava, mutta paikan maine ja pizzan laatu tuottivat pienen pettymyksen. Kaikkiaan oli mainiota, että ruokaa oli matkalla runsaasti!

Entinen pääkaupunki näytti meille leirikoulupäiviemme aikana parhaat puolensa niin tälpual kuin toispual jokke. Parasta leirikoulussa oli kuitenkin luokka ja luokkakaverit. Nyt on aika suunnata katseet eteenpäin: odotamme viimeisiltä koulupäiviltä hienostuneita hetkiä ja jylläystä yhdessä!

9G-luokkalaiset ja Saara Laiho, luokan äidinkielen opettaja