Yt-linjan opiskelijat purjehtivat maanantaina 11. toukokuuta päiväretkelle etelänaapuriimme Viroon Euroopan parlamentin Ambassador School (EPAS) -hankkeeseen liittyneen toimeksiannon puitteissa. Missiona oli testata Euroopan parlamentin päätöksentekoa simuloivaa roolipeliä Tallinnan Eurooppa-elämyskeskuksessa. Lisäksi päivän asialistalla oli Miehitysten ja vapauden museon tiloissa järjestetty työpaja disinformaation tunnistamisesta ja torjunnasta. Lämmin kiitos Euroopan parlamentin Viron ja Suomen yhteystoimistoille tästä käytännönläheisestä mahdollisuudesta kansainväliseen yhteistyöhön.
Ohessa EPAS-opiskelijoidemme huomiota päivän tunnelmista:
Päivän kohokohdaksi muodostui mahdollisuus kokeilla Euroopan parlamentin Elämyskeskuksen uutta roolipeliä, jossa debatoimme ajankohtaisista EU-kysymyksistä yhdessä tallinnalaisen Pelgulinnan lukion Ambassador School -opiskelijoiden kanssa. Jakauduimme sattumanvaraisesti puolueryhmiin ja pääsimme tutustumaan europarlamentaarikkojen lainsäädäntötyöhön – englanti luonnollisesti työkielenä. Argumentoimme ja päätimme esimerkiksi vahvasta verkkotunnistautumisesta sekä ympäristöhaitallisten elintarvikkeiden hintojen korottamisesta.
Puolueryhmiä pelissä oli kaikkiaan neljä, ja ne edustivat politiikan kentän eri näkökulmia, kuten Tradition-puolue konservatiiveja. Koulumme välituntiväittelyiden tapaan olikin tärkeää oppia puolustamaan avauksia, joiden kanssa emme itse olleet välttämättä ollenkaan samaa mieltä. Parasta olivat hetket, jolloin mielipiteet menivät aidosti ristiin ja eri osapuolilla oli kaikilla niin hyviä näkökantoja, ettei aukottomasti oikeaa vastausta tuntunut olevan – juuri kuten oikeassa politiikassa.
Ruokapöydässä juttelimme virolaisten opiskelijoiden kanssa kaikesta mahdollisesta aina asepalveluksesta kulttuuriemme moniin samanlaisuuksiin. Vaikka olemme Suomenlahden erottamia, huomasimme olevamme loppujen lopuksi keskenämme hyvin samanlaisia ihmisiä ja monella tapaa yhteneväisessä elämäntilanteessa. Tallinnan Pelgulinna Riigigümnaasium -lukion opiskelijan Annan mielestä virolaisilla ja suomalaisilla opiskelijoilta löytyi heti yhteinen sävel ja yhteistyö sujui hänen havaintojensa mukaan mallikkaasti. Päivän tehtävien aiheet hän koki olleen mielenkiintoisia, sillä ne olivat nuorten kannalta ajankohtaisia. Virolaisilla opiskelijoilla olikin erinomaisia ja monipuolisia näkökulmia keskusteltaviin aiheisiin.
Roolipelin jälkeen siirryimme virolaisten lukiolaisten kanssa Viron lähihistoriasta kertovaan Vabamu-museoon, jossa meille pidettiin työpajoja disinformaatiosta ja mediakriittisyydestä. Keskustellessamme työpajojen ryhmissä muiden nuorten kanssa, huomasimme monia yhteisiä ajatuksia ja huolenaiheita nykyajan mediasta. Esimerkiksi tekoälyllä luotuja kuvia ja videoita voidaan käyttää poliittisena vaikutuskeinona, ja niiden tunnistamisesta on tullut yhä vaikeampaa – mutta sitäkin tärkeämpää. Museokierroksella opimme myös Viron historiasta osana Neuvostoliittoa ja Saksan miehitysvaltaa sekä siitä, miten propagandalla on ajan saatossa vaikutettu ihmisiin. Lopuksi saimme hyödyllisiä vinkkejä tiedonhakuun ja faktojen tarkistukseen.
Eemil K., Zion H., Johannes K. 1C




