Luento naisten vapaaehtoisesta asepalvelusta ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toiminnasta

Pidin maanantaina 2.3.2026 Munkkiniemen yhteiskoulussa yhdessä abiturientti Anton Kaartisen kanssa naisten vapaaehtoista asepalvelusta ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toimintaa käsittelevän luennon. Luento on osa yhteiskunta- ja talouslinjan päättötyötäni. Luennolla käytiin läpi MPK:n nuorille ja naisille tarkoitettuja kursseja ja sitä, miksi niitä pidetään. Kurssien tavoitteena on antaa kaikille mahdollisuus tutustua ja osallistua maanpuolustukseen ja intin arkeen. Esimerkiksi Intti tutuksi naisille -kurssi on hyvä tapa varusmiespalveluksesta kiinnostuneille naisille kokeilla, millaista arki armeijassa olisi.

MPK:n toiminnan lisäksi luennolla käsiteltiin vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutumista: hakujakso seuraavan vuoden saapumiseriin päättyy vuosittain 15. tammikuuta. Myös naisten ja miesten suorittaman asepalveluksen eroja nostettiin esityksessä: naisilla on mahdollisuus keskeyttää palvelus 30 ensimmäisen päivän aikana. Tuon ajan jälkeen myös naisista tulee asevelvollisia. Lisäksi naisille maksetaan kaikille varusmiehille kuuluvan päivärahan lisäksi varusrahaa, joka on 1,5 €/päivä. Varusrahaa maksetaan, koska Puolustusvoimat eivät voi tarjota naisille kaikkia tarvittavia varusteita.

Luennolla sai myös esittää kysymyksiä ja niiden kautta perehdyimme tarkemmin myös esimerkiksi tasa-arvokysymyksiin asepalvelukseen liittyen. Luennosta jäi meille molemmille esittelijöille palkitseva olo, koska yleisö oli selvästi kiinnostunut aiheesta ja koko esityksen ajan käytiin vastavuoroista keskustelua kaikkien osallistujien kesken.

Annikki Merilahti 3C

   

   

PS