Vuoden 2013 riemuylioppilaiden juhlapäivä

Toukokuun viimeisenä päivänä 50 vuotta ylioppilaaksitulon jälkeen kokoontui 60 vuoden 1963 ylioppilasta koulun pihalle riemuylioppilastapaamiseen. Koulun pihalla otettiin asiaankuuluva ryhmäkuva, minkä jälkeen siirryimme koulun tarjoamille kakkukahveille. Meitä ilahdutti erityisesti koulun monitoreissa pyörivät Spes Patriae -kirjasta skannatut ylioppilaskuvamme. Kahvin aikana koulun rehtori Aki Holopainen kertoi nykyisestä Munkkiniemen Yhteiskoulusta. Paljon on koulutyö muuttunut meidän ajoistamme, mutta jotain on sentään säilynyt, koripallon asema on edelleen tärkeä.

Kahvituksen jälkeen tutustuimme uudistettuun koulurakennukseen. Koulu oli muuttunut, ilman opasta olisimme varmaan eksyneet. Vanha juhlasali oli sentään entisensä. Meidän kouluaikanamme hankitut verhotkin olivat samanlaiset, elleivät samat kuin 50 vuotta sitten. Vuoden 2013 ylioppilaat eivät kuitenkaan saa lakkiansa juhlasalissa vaan urheilusalissa, joka oli jo valmiiksi kalustettuna seuraavan päivän juhlallisuuksia varten.

Koulukierroksen jälkeen A-luokkalaiset lähtivät Munkkiniemen rantaan nauttimaan kauniista kevätpäivästä ja muistelemaan kouluaikoja. B-luokkalaiset käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja kokoontuivat koulun luentosaliin katselemaan vanhoja valokuvia ja kertomaan muistoja lukioajalta. Seija Mannila on tehnyt tilaisuudesta erinomaisen dokumenttivideon. C-luokka siirtyi Ukko-Munkkiin vaihtamaan kuulumisia ja syömään.


Video ei näy, lataa tästä mp4-muodossa.


Puoli kuudelta kokoonnuimme Munkkiniemen sankarihautausmaalle laskemaan kukkatervehdyksen sankarivainajien muistoksi. Hautausmaalta siirryimme illallisille Kalastajatorpalle. Aterian ja vilkkaan seurustelun lomassa lauloimme opettajista kirjoittamiamme kronikoita Helinä Rinteen (Kivikoskinen) säestäessä.





Matti Haaviston puhe Munkkiniemen yhteiskoulun uusille ylioppilaille 1.6.2013

Arvoisa rehtori ja vararehtori
Opettajat ja juhlaväki
Tyylikkäät uudet ylioppilaat; te uudet stuidut!

Eläkää!
Tuon tervehdyksen jollei nyt ihan kumpujen yöstä mutta kuitenkin 50 vuoden takaa.
Me riemuylioppilaat muistamme tuon kuin eilisen päivän. Erityisesti kevät 1963 on jäänyt mieleeni myös siitä, että silloin tein elämäni onnellisimman päätöksen. Kenties se pelasti minun tulevaisuuteni.
Uskon sinä keväänä muittenkin tehneen tai yrittäneen tehdä erilaisia päätöksiä, jotka enemmän tai vähemmän ovat toteutuneet.

Munkan henki oli kova. Ainakin meidän itsemme mielestä. Olimme Suomen ensimmäinen aineluokkajärjestelmän käyttöön ottaja. Samoin koulumme oli Suomen suurimpia oppikouluja. Olimme ja olemme ylpeitä koulustamme. Koulu pyrki antamaan laajan yleissivistyksen. Tosin eräät luokkamme oppilaat totesivat kylmästi joistakin aineista: ei paljon kiinnosta tätä ei tarvitse lääkiksessä!
Lienee teillekin hyvin tuttua.

Mietin tätä puhetta Munkan Venekerhon yövartiossa satakielten laulaessa. Laulaisivatko ne nyt jos keväällä v.1962 ei olisi ilmestynyt Carsonin kirjapamfletti ” Äänetön kevät”. Kuulin kirjasta ja ostin sen seuraavana keväänä 1963. Se havahdutti ensimmäisen kerran voimakkaiden ympäristömyrkkyjen tuhoisille vaikutuksille. Luin ja unohdin kirjan. Koin herätyksen jossain vaiheessa ja toimin mm. Suomen Luonnonsuojeluliiton hallituksessa outona ekonomi-lintuna. Taistelimme mm. kierrätyksen aloittamiseksi.

Teille ympäristökysymykset ovat jokapäiväistä leipää. Tuotteiden kierrätys on itsestään selvää. Mutta toisaalta kuluttaminen ”shoppailu” on muuttunut osaksi tätä nykypäivää. Siinä on haastetta maapallolle!

Suomen kieleen on tullut paljon uutta terminologiaa ja sanoja, joita en oikein ymmärrä. Teille ne saattavat olla tuttuja. Kohtaatte tämän viimeistään hakiessanne työpaikkaa. Ihmettelen miksi haetaan ”kliinisten tilojen controllööriä” eikä iskevällä Suomen kielellä ”siivoojaa”- työstään ammattiylpeätä henkilöä.
Olkaa tarkkoja mitä sanojen kuohukerman alla on.

Seuraan Munkan sivuja netissä. Ilokseni huomasin mm. Kalevalan olleen eräänä vuonna teemana.
”Juuristaan puu tunnetaan”. ”Sitä kuusta kuuleminen jonka juurella asut”. Sanallinen kulttuurimme on rikas. Käyttäkää sitä hyväksenne ja iloksenne. ”Tämä maailma on suurin hulluus, mikä löytyy auringon alta”. (Aleksis Kivi). ”Kun itse kysyy ja itse vastaa, niin ei tule jälkipuheita”. (Suomalainen sanalasku).
Kalevalan ja Käytöksen kultaisen kirjan lukeneena olen minäkin selvinnyt monesta pinteestä jo Munkan koulussa.

Taas täällä! Kerran tunsin Munkan koulun kellarista katolle, rehtorin kansliasta keittiöön, luokkahuoneiden nurkat ja yksinäiset käytävät. Kuri oli kova ja me olimme jääräpäisiä, joiden kalloon se oli taottava senaikaisilla keinoilla. Nurkkaan, ulos tai rehtorin puhutteluun. Kummallisinta näin jälkikäteen ajatellen on se, että kaikki hyväksyivät sen mukisematta koulutukseen kuuluvana. Lukiossa ko. menetelmät olivat jo pääosin tepsineet. Teillä kännykät meillä radiot. Historian tunnin aikana tuli jännittävä hiihtoselostus. Minulla oli taskuradio mukana, jota me takapenkin parlamentti innokkaan vaivihkaa kuuntelimme.
Avarakatseinen elämää ymmärtävä opettaja luonnollisesti havaitsi asian, muttei puuttunut siihen tunnin aikana. Tunnin päätyttyä meidät kutsuttiin kateederin eteen. Kaksi lausetta opettajalta: Kuka voitti?
Kaksi tuntia jälki-istuntaa!

Nykyisin käyn noin kaksi kertaa vuodessa vanhassa ruotsin luokassa, jossa näemmä nyt opetetaan matematiikkaa. Saan aistia Munkan henkeä. Mutta palkintokaappi on kadonnut viereiseltä seinältä.
Sen täyttämiseksi me teimme lujasti töitä eri harrasteissa ja urheilulajeissa. Koulu oli kuuluisa lukuisista harrastekerhoistaan. Munkka eli koulupäivän jälkeenkin. Estelyistä huolimatta en malta olla sanomatta, että olen TOPON ensimmäisen juniorijoukkueen sentteri. Aikanani pitkien pelaajien pula oli kova. Ensimmäisen varsinaisen ottelumme hävisimme 4-2 Suurkisoissa vuonna 1956. Siitä me tikanpojat nousimme puuhun ja voittojen tielle. Ilokseni olen huomannut perinteen jatkuvan.

Koulu Munkka pani minutkin yrittämään koulunkäyntiä urheilun ja muun elämän ohella. Minulla oli kova yritys päästä koulusta pois. Se onnistui kymmenen vuoden kuluttua. Yrittäjyys sen sijaan jatkuu edelleen täyttä höyryä!

Tunne itsesi! Opiskelupaikkojen kirjosta voi olla vaikea löytää omintaan. Pääasia lienee kuitenkin, että on tyytyväinen ja innostunut siitä mitä tekee. Vaikeissa paikoissa jokaisesta löytyy piileviä voimavaroja. On vain opittava löytämään se itseä inspiroiva keino. Hae, löydä ja tunne itsesi.

Me Topon juniorit hihkuimme toisillemme ”Lunta kainaloon!” mukaelmana ykkösen käyttämästä.
Hymy nousi huulille ja stemppi oli kova. Henki voittaa materian. Uskon näin.

Yrittäjänä minuun on iskostunut tämä kouluajoilta peräisin oleva optimismi; toivoa ei saa koskaan menettää. Elämä on niin ihmeellistä että lujasti uskoen ja toivoa ylläpitäen toteutuminen on mahdollista.
Tapanani on sanoa vapaasti Kalevalaa mukaillen: ”Kyllä se aurinko joskus risukasaankin paistaa!”
Näin tulkitsin opettajien helpottuneet ilmeet ylioppilaslakkia hakiessani.

Filosofi Nietzschen tekstistä v.1963 muistiinmerkitsemäni: Pyrinkö minä sitten onneen? Minä pyrin työhöni!

Juonikkaat uudet ylioppilaat, stuidut! Teillä on loistava tilaisuus tasapainottaa maapallomme.
Historia on osoittanut, että yksi henkilökin voi saada ihmeitä aikaan. Kuka tai ketkä teistä!
Hyvä Munkka! Moikataan kun tavataan.