KEVÄÄN 2011 RIEMUYLIOPPILAIDEN TAPAAMINEN MYK:SSÄ JA MUNKKINIEMESSÄ 3.-4.6.2011
TUTUSTUMINEN KOULUUN
Puolensataa meistä vuoden 1961 ylioppilaista kokoontui odotettuun tapaamiseemme perjantaina 3.6.2011 vanhan, mutta uudistuneen koulumme pihalle. Monet meistä eivät olleet tavanneet toisiaan vuosiin, jotkut eivät vuosikymmeniinkään. Nopeasti osasimme kuitenkin hakeutua vanhojen kaverien luokse ja juttu alkoi luistaa, melkein kuin silloin ennen.
Koko porukka
8A
8B
Koulun ruokalassa meitä odottivat kakkukahvit. Rehtori Aki Holopainen – Munkan oppilaita hänkin – kertoi meille tämän päivän Munkkiniemen Yhteiskoulusta. Kuten meidän aikanammekin, koulu on edelleen yksityinen, ja siellä toimivat perusopetuksen luokat 7 – 9 ja lukio. Opetussuunnitelmat ovat Opetushallituksen ohjeiden mukaiset. Lukukausimaksuja tai muita kustannuksia ei oppilailla ole.
Rehtorin puheenvuoron jälkeen keskusteltiin yksityiskoulujen asemasta, lukioiden ranking-listauksista ja niiden mielekkyydestä sekä lopuksi vielä maahanmuuttajataustaisten oppilaiden sopeutumisesta kouluun.
Seuraavaksi jakauduimme ryhmiin, ja meille esiteltiin modernisoitu koulurakennus. Oppainamme olivat rehtorin lisäksi apulaisrehtori Merja Haavisto ja tietotekniikkaa opettava Pasi Andersson, joka on myös lukujärjestysvastaava.
Koulua on peruskorjattu ja laajennettu useassa vaiheessa. Näkyvin muutos pihan puolella on entisen parvekkeen tilalle rakennettu lasiseinäinen yhdyskäytävä, joka helpottaa liikkumista koulun eri tilojen välillä. Rakennuksen itäpuolella on uusi laajennusosa. Tekniikkapuolella kaikki rakennuksen perusjärjestelmät on korjattu, ja koululla on koko alueen kattava lähiverkko.
Tutustuimme myös oppilaiden ahkerassa käytössä olevaan koulun kirjastoon, jolla on päätoiminen kirjastonhoitaja. Musiikkiluokassa, joka oli rakennettu entisen liikuntasalin tiloihin, kuulimme musiikinopetuksesta ja oppilaiden musiikkiharrastuksen laajuudesta. Kiertoreitin varrella oli myös ”museoluokka”, joka oli kalustettu meille niin tutuilla ”sen aikaisilla” pulpeteilla ja tuoleilla, jotka herättivät monenlaisia muistoja. Toimistotiloissa näimme opettajien modernin työhuoneen ja neuvotteluhuoneessa ihailimme entisten rehtorien muotokuvia.
Koulun uudessa osassa on liikuntahalli, jossa voidaan pelata koripallo-otteluita täysimittaisella kentällä. Katsomotilojakin on yli 500 hengelle. Koulu tekee yhteistyötä Torpan Poikien kanssa, ja seura käyttää hallia ahkerasti. Hallin tilat ovat muunneltavia, sinne voidaan sijoittaa useita tennis- ja sulkapallokenttiä.
Kaiken uuden ja uusitun keskellä oli kuitenkin jäljellä jotain vanhaa ja tuttua: punatiiliseinät, portaat, joita silloin ennen kuljimme sadat kerrat luokkiin ja taas alas sekä ne vanhat pulpetit, joita moni mielellään kokeili. Munkka on siis yhä Munkka!
Kahvikutsuilla koululla kuunneltiin rehtoria edessä Erkki-Pekka Helle
Rautio, Rehomäki, Kalela, Kyläsalo ja Erkko
Vanhat valokuvat kiinnostivat
Munkkiniemen sankarihaudalle lähtiessämme olin viimeisiä koulun pihalla. Muistiini jäi kuva Jertta (Roos) Blomstedtista pysähtyneenä katselemaan edesmenneen miehensä Juhanan veistosta Vapaaheitto. Kiiruhdin koulutovereitteni perään, jotka pitkänä jonona pienissä ryhmissä keskustellen kulkivat kohti hautausmaata, joka sijaitsee Pikkuniementielle meren läheisyydessä.
Äkkiä muistin olevani seppeleenlaskijana Anna-Marja (Rehomäki) Koivun ja Jaakko Kyläsalon kanssa, ja lähdin kulkemaan puolijuoksua kiemurtelevaa jonoa ohittaen. En muista, olinko koskaan aikaisemmin käynyt Munkkiniemen sankarihaudalla, mutta matkan varrella tunnistin tutun ympäristön täydessä vihreydessään kukkivine syreenipensaineen, nuoret urheilukentällä, kuten ennen, ja vanhat rakennukset paikoillaan.
Munkkiniemi näyttää edelleen kovin tutulta, mutta etäisyydet ovat lyhyempiä kuin mitä muistin. (Se "noin" 13,7 minuuttia koululta sankarihaudalle lyheni puolijuoksussa huomattavasti!). Perillä Gert Skytten puistossa valmistauduimme Anna-Marjan ja Jaakon kanssa seppeleen laskuun. Äkkiä edessämme seisoi Kaarle Nordenstreng, edellisen vuoden Riemuylioppilaiden "juhlamenojen ohjaaja". Kaarle oli kuulemma sattumalta kulkenut rantatietä. Hän toivotteli ystävällisesti meille kaikille hyvää jatkoa juhlassamme. Se tuntui mukavalta.
Perinteinen seppeleenlasku sankarihaudalla
Koivu, Kyläsalo ja Perttula
Joukkomme oli kokoontunut sankaripatsaan lähettyville. Patsas on Wäinö Aaltosen veistämä vaikuttava Maaemo suojelee poikaansa. Patsaan kaunis ympäristö on arkkitehti Aulis Blomstedtin suunnittelema. Jaakko Kyläsalo esitti tervehdyksemme kunnioittaen sankarivainajien sekä koulumme poismenneiden oppilaiden muistoa kukkaseppeleen myötä, jonka nauhoihin Pertti Honkala oli kirjoittanut: ”Kiitos, että saimme vapaina opiskella pakkoruotsia, MYK Riemuylioppilaat 1961". Hiljaisen hetken aikana tuntui kuin mennyt aika, 50 vuotta, olisi pysähtynyt kaikkien ajatuksissa. Lauloimme Suvivirren.
Muistin kaikkia niitä koulutovereitamme, jotka eivät voineet enää osallistua juhlaamme, ja joista osa oli kuollut hyvin nuorina. Erityisesti kaipasin luokkatoveriamme ja ystäväämme Pekis Alkaraa, joka olisi taatusti matkannut Istanbulista Riemuylioppilasjuhlaamme. Munkka pysyi aina "Päkän" sydämessä, kuten tämä hänen synnyinmaansa. Hän olisi laulanut kanssamme Suvivirren. Hän jopa käväisi joskus uskontotunnilla, virsiä laulamassa!
Kauniissa kesäillassa joukkomme hajaantui, osa kohti Kalastajatorppaa, osa tahoillensa. Olisi suonut, että kaikki olisivat päässeet mukaan iltajuhlaan. Mutta se on sitten taas ihan uusi juttu.
ILTA VANHALLA TORPALLA
Sankarihaudalta jatkoimme helteisessä säässä ja alkaneen kesän vehreydestä nauttien matkaa kohti Kalastajatorppaa. Janoisimmat ehtivät poiketa Torpan tenniskentän ravintolassa. Kello 18 kokoonnuimme Vanhan Torpan tuloterassille nauttimaan kuohuvaa. Paikalla meitä oli 50 muistelemassa yli 50 vuoden takaisia koulu- ja ylioppilaaksitulotapahtumia. Kaukaisimmat olivat saapuneet tähän tilaisuuteen Kaliforniasta (Aarre Jyrälä), Dubaista (Sirkka Ojala (Asikainen)) ja Australiasta (Maija Heinistö (Nicholls)).
Järjestelytoimikunnan pj toivottaa illallisvieraat tervetulleiksiKimmo Kalela toivotti kaikki tervetulleeksi järjestelytoimikunnan puolesta lainaten edellisen vuoden riemuylioppilaan Marja Mosanderin tervehdystä uusille ylioppilaille: ”Ystävyys, oikea ystävyys, rakentuu yhteisten kokemusten ja luottamuksen kautta. Oikeaa ystävää ei voi merkata Facebookista. Hänet tuntee, kun vierelläsi seisoo lämmin ihminen, joka voi koskettaa sinua, katsoo silmiin ja puhuu juuri sinulle ja kuuntelee sinua. Sellaisia ystäviä on juuri nyt vierellänne. He ovat niitä, joista kannattaa pitää hyvää huolta. Sillä myöhemmällä iällä juuri mikään ei ole niin arvokas kuin vanha ystävä, juuri hän jonka tunsit jo lapsuudessa tai nuoruudessa.” Tuntui, että me kaikki voimme vain vahvistaa Marjan teemaa ystävyydestä.
Maljojen jälkeen siirryimme Vanhan Torpan luokittain katettujen pöytien ääreen. Olimme valinneet buffet-tyyppisen Eastern Mediterranean -teeman illallisen. Illan mittaan liikkuessamme tapasimme helpommin luokkatovereitamme myös muista pöydistä. Päästyämme kahviin ”Jakke” Kyläsalo esitti meille kitaransa säestyksellä lauluja menneisyydestä. Nostalginen tunnelma alkoi jälleen vallata meidät. Sen jälkeen Kimmo Kalela lainasi jo edesmenneen, silloisen teinikunnan puheenjohtajan, Olli Arrakosken, muistelmia lapsuutemme Munkkiniemestä. Näin hän on aikanaan kirjoittanut Kaarle Nordenstrengin 60-vuotisjuhlakirjaan:
”Viisikymmentä vuotta sitten Munkkiniemi oli urbaani-iältään noin 40-vuotias, asukasluvultaan alle 10 000 ihmisen hyvin tiivis ja hyvin itsetietoinen yhteisö. Asukkaat olivat lähinnä 20- ja 30-luvulla muuttaneita, ensisijaisesti nuorta akateemista väkeä, joka Munkkiniemestä sai ennen sotia puolta enemmän tilaa samalla rahalla kuin muualta pääkaupungista.
Me sodanaikainen ja –jälkeinen sukupolvi koimme asuvamme Munkkiniemessä, emme Helsingissä. Vielä niin myöhään kuin 1950-luvun lopulla koulumme vahtimestari tuli tiedustelemaan: "Lähden Helsinkiin, onko teinikunnalla asiaa?"
Munkkiniemi oli kuin pieni kyläyhteisö paitsi että rajoista, ojituksista, tienhoidosta yms. ei riidelty, toisten tekemisistä ei raiteilla puhuttu vaikka kaikki tiedettiin; kyse oli tiiviistä asuinyhteisöstä, jota vielä tuolloin hallitsi ns. porvariston hillitty charmi.
Aikuisuuteen kasvaminen oli mutkatonta, jos omaksui ns. talon tavat: urheilu, erityisesti koripallo, musiikki, partio ja teinikunta, kaikki erityisesti ja ennen kaikkea sosiaalisia harrastuksia, saivat vanhemmat ja opettajat hymyilemään. Hyvää seuraa, oikealla polulla ollaan! Koulussa menestymnien oli selvästi vähemmän tärkeää, kovin yksilöllistä.” Näin siis Arrakoski.
Illallisen loppuvaiheissa rupesimme jo vaihtamaan paikkoja ja tapaamaan mahdollisimman monia. Jakke oli monistanut iltaa varten Lauleluvihkon, josta hän veti pari tunnelmallista yhteislaulutuokiota.
Luokkatoverimme Sirkka Turkka esitti meille valittuja paloja teemalla runosuonestani pulpunnutta. Keskityimme välillä kuuntelemaan. Sitten taas yhteislauloimme ja nautimme myös illan juomapuolesta.
Illan mittaan tuli esiin, että osa luokista on tavannut toisiaan säännöllisesti jo vuosien mittaan, kun taas monet meistä tapasivat toisensa vasta nyt ensi kerran vuosikymmenten jälkeen. Huolimatta ajallisesta etäisyydestä yhteisiä muistoja ja keskusteluaiheita löytyi välittömästi eri ryhmissä.
Illan mittaan sovimme, että tapaamme varmasti seuraavan kerran samassa paikassa lauantaina 9.11.2013 koulumme täyttäessä 75 vuotta tässä. Kaiken kaikkiaan tunnelmaksi jäi, että olimme ihmisinä saaneet paljon.
Riemuillallinen Torpalla
RIEMUYLIOPPILAAT KEVÄÄN 2011 LAKKIAISISSA KOULULLA
Lauantaiaamuna 4.6. neljätoista riemuylioppilasta saapui Munkkiniemen yhteiskoulun lukion päättäjäisiin. Suuri urheiluhalli oli sisustettu juhlan näyttämöksi taustan harmailla verhoilla ja pitkän pöydän aistikkaalla pöytäliinalla kukkasineen. Pöydällä odotti 136 ylioppilaslakkia.
Meille oli varattu paikat edestä, läheltä uusia ylioppilaita. Tilaisuus alkoi perinteisen juhlavasti. Ensin saapuivat saliin uudet ylioppilaat, pojat tummissa puvuissa solmio kaulassa ja tytöt valtaosin avonaisissa lyhyissä iltapuvuissa, sitten Suomen ja koulun liput airueineen. Oppilaskuoro lauloi Kilpisen Lippulaulun, ja yhdessä lauloimme Suvivirren, mikä sai silmäkulmat kostumaan.
Hartauspuheen ja pianosonaatin jälkeen Harri Westermarck esitti riemuylioppilaiden tervehdyksen. Hänen ilmauksensa uusien ylioppilaiden pian tapahtuvasta ”kruunaamisesta” ylioppilaslakilla jäi elämään ainakin tämän tilaisuuden ajaksi. Puheessaan Harri totesi elämän perustarkoituksen olevan luovuttaa isänmaa onnellisempana nousevalle sukupolvelle. (Harrin puhe tullaan julkaisemaan Senioriviestissä.)
Rehtorin päättäjäispuhe sisälsi paljon tietoa tämän päivän lukio-opiskelusta, joka on muuttunut merkittävästi meidän ajoistamme. Oli ilo huomata, että erilaisia tunnustus- ja kannustuspalkintoja ja stipendejä jaettiin paljon.
Kuten jo meidän aikanamme, oli valmistuneita ylioppilaita toista sataa. He saivat tässä tärkeässä tilaisuudessaan yksilöllistä huomiota noutaessaan luokanvalvojaltaan ylioppilaslakkinsa ja rehtorilta todistuksensa. Monet halasivat, mikä ei ollut tapana 50 vuotta sitten. Arvosanoja ei luettu.
Gaudeamus Igiturin jälkeen uudet ylioppilaat ottivat vastaan ruusuja ja halauksia juhlanäyttämöllä. Me riemuylioppilaat siirryimme ulos pihalle ja sieltä vielä improvisoidulle kahvikupposelle lähikulman kahvilaan. Tyytyväisyys kaksipäiväiseen riemuylioppilastapaamiseemme ilmeni vielä tässäkin tilaisuudessa toivomuksina uudesta tapaamisesta jo lähivuosina.
Edellä olevan merkitsivät muistiin riemuylioppilaat Jouko Hakala, Sinikka Perttula, Kimmo Kalela ja Eeva-Liisa Maunuksela.
Lakkiaisten jälkeen entisessä Hildenin possukaupassa
Epilogi
Vuonna 1961 Munkkiniemen yhteiskoulussa oli neljä kahdeksatta luokka (A, B, C ja D) ja niissä oppilaita yhteensä 116 kpl. Tästä vuosikerrasta on poistunut 22 henkilöä.
Tämän kevään riemuylioppilastapaaminen rakentui jo käytännössä hyväksi havaitulle ohjelmalle, joka kuvataan yllä. Kiitos vielä koululle ja sen rehtori Aki Holopaiselle sekä apulaisrehtori Merja Haavistolle sekä heidän opettajakolleegoilleen kaikesta tuesta.
Tapahtuman onnistumiselle luokkakohtaiset kaksi yhdyshenkilöä olivat keskeisessä roolissa. He kaivoivat käytännössä kaikkien luokkatovereittensa nykyiset yhteystiedot, toimittivat heille ohjeet tapahtumasta sekä keräsivät etukäteen mm. Kalastajatorpan illallismaksut, mikä oli yllättävästi edellytys, että pääsimme ylipäätääm ko. paikkaan.
Ilahduttavaa oli, että kaikki olivat pyydettäessä valmiita osallistumaan tämän meille merkittävän päivän järjestelyihin sekä sen ohjelmaan.
HARRI WESTERMARCKIN PUHE UUSILLE YLIOPPILAILLE MYK:N LAKKIAISISSA 4.6.2011
P.Honkala editoinut puheen konsepteista
4.6.2011 Munkka
Luovuta isänmaa onnellisempana nousevalle sukupolvelle. Senhän tulisi olla elämän tarkoitus. Haluan tuoda teille tervehdyksen sukupolvelta, joka kirjoitti ylioppilaaksi tästä koulusta 50 vuotta sitten.
Jätämmekö me Suomen onnellisempana teille kuin minkä me saimme 1960-luvun taitteessa? Kyllä sen varmasti teemme vaikka tällä hetkellä monet globaalit ja kansalliset ongelmat ovat hyvin haasteellisia.
Vaikka elämä 1950-luvulla oli ankeampaa kuin nyt, emme silloin kuitenkaan tiedostaneet olevamme onnettomia vaan onnellisia. Vaatteet, elintarvikkeet, autot antoivat vähemmän vaihtoehtoja elektroniikasta ja kansainvälisyydestä puhumattakaan. Olimme saaneet vapaan maan, josta olimme silloin ja nyt, Suomen lipun päivänä, syvästi kiitollisia. Nyt meillä on kaikkea yltä kyllin vaikka suomalaisten jakautuminen A- ja B-luokan kansalaisiin alkaa taas olla ajankohtainen ilmiö.
Mutta minkälaisen Suomen te itse voitte kuvitella näkevänne 50 vuoden kuluttua? Tuskin se on kovinkaan erilainen. Aikoinaan kuviteltiin, että 2000-luvun taittuminen toisi mukanaan ufo-autot ja huipputekniset sovellutukset arkielämäämme, mutta ei korkea teknologia ole merkittävästi muuttanut arkielämäämme.
Rakentakaa itsellenne hyvän elämän visio mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja kouluttakaa itsenne sen saavuttamiseksi. Oppiminen ei lopu koskaan. Kouluttakaa itsenne sellaisille aloille, joissa voitte säilyttää persoonallisuutenne ja kasvattaa voimavarojanne vahvuuksiksi. Oppikaa viestintätaitoja, säilyttäkää uskalluksenne ja spontaanisuutenne tehdä pöljiäkin asioita 65 vuotiaana. Vaikka itse olen opettanut 40 vuotta yliopistolla tiedän, että pelkästään akateemisilla taidoilla ei tätä maata rakenneta. Viideksikymmeneksi vuodeksi eteenpäin Suomi tarvitsee kaikenlaisia osaajia.
Nyt Munkasta saatavat tiedot ja taidot antavat hyvän pohjan ponnistaa eteenpäin. Nyt kun sosiaalinen media on niin ajankohtainen, rakentakaa oman luokkanne Facebook-ryhmä. Se auttaa löytämään toisenne 50 vuoden kuluttua kun juhlitte riemuylioppilaaksi tuloanne. Verkostoituminen takaa mielihyvää ja ammatillisesti myös tulevaisuudessa arvokasta oppimista.
Hyvät uudet hetken päästä kruunattavat ylioppilaat: me riemuylioppilaat katsomme luottavaisesti teihin ja uskomme, että myös te tulette jättämään isänmaamme onnellisempana tuleville sukupolville.