Tapaaminen 50 vuoden jälkeen


Kuva: Anu Eloranta, Munkkiniemen yhteiskoulu

Perjantaina 4.6.2010 Munkkiniemen yhteiskoululla nähtiin 60 riemuylioppilasta tapaamassa toisiaan ja katsomassa uudistunutta vanhaa kouluaan. Keväällä ja syksyllä 1960 MYK:sta tuli ylioppilaaksi yhteensä 111 koululaista. Näistä 15 on kuollut (prosenteissa poistuma on 13,5 mikä on vain puolet koko ikäluokan vastaavasta), joten paikalla oli liki kaksi kolmasosaa riemuylioppilaista.

Koulu oli järjestänyt meille hienon kattauksen kakkukahveineen ja jazzbändeineen. Pidimme koulun auditoriossa lyhyen luokkakokouksen ja kuvautimme itsemme sekä ulkona että juhlasalissa samoilla tuoliriveillä kuin 50 vuotta sitten.

 

Kuva: Aleksi Kinnunen, Ilta-Sanomat

Koululta siirryimme sankarihaudan kautta Kalastajatorpalle, missä kukin luokka illasti omassa pöydässään.

Osa meistä istui kutsuvieraspaikoilla seuraavana aamuna koulun kevätjuhlassa. Riemuylioppilaiden tervehdyksen MYK:n uusille ylioppilaille esitti Marja Mosander.

Tapaamisesta otettuja kuvia sopii lähettää kauttani tälle webbisivulle, jonka ylläpitämisessä meitä auttaa koulun mikrotukihenkilö Anu Eloranta.

Kaarle (”Kaaje”) Nordenstreng
puhelin 050-5665340, sähköposti kaarle.nordenstreng@uta.fi


Riemuylioppilaiden tervehdys 5.6.2010

Munkkiniemen yhteiskoulun lukion päättäjäisissä
Marja Mosander

Hyvä juhlaväki, arvoisat uudet ylioppilaat

Kun viimevuosisadan puolivälissä aloitin oppikoulun Munkkiniemen yhteiskoulun upouudessa rakennuksessa, oli se pienen tytön elämässä merkittävä käännekohta. Tulo ylioppilaaksi oli elämän seuraava tärkeä etappi. Vuonna 1984 istuin seuraavan kerran tämän koulun kevätjuhlissa, kun tyttäreni Minna sai valkolakin. Nyt olen täällä taas, sillä kummipoikani Juuson suuri hetki on juuri täyttymässä. Upeaa, että minulle on annettu kunniatehtävä tänä päivänä puhua tässä juhlassa uusille ylioppilaille, vaikka vähän pelottaakin.

Me vuoden 1960 ylioppilaat kirjoitimme viisikymmentä vuotta sitten ensimmäisten joukossa ylioppilaskirjoitukset silloin vastavalmistuneessa juhlasalissa. Meitä oli 120. Se oli niin suuri määrä kirjoittajia, että pääsimme jopa lehtien palstoille. Siihen aikaan kirjoitukset olivat vain keväisin, eikä eri oppiaineita saattanut jakaa eri lukukausille suoritettavaksi. Minä olin monien muiden tapaan tuplannut keskikoulussa ja kirjoitin samana vuonna vuotta nuoremman siskoni Tuulan kanssa.

En muista kirjoituksista juuri mitään muuta kuin sen, että oli hienoa suunnitella millaisia eväitä otan mukaani kirjoituksiin. Olihan se ainutlaatuista, että sai syödä kokeiden aikana. Valitsin evääksi muun muassa Fazerin taloussuklaata ja pullon Jaffaa.

Eilen kuusikymmentä meistä kokoontui koululle viettämään riemuylioppilasjuhlia. Ensin kiersimme ihmettelemässä tätä suuresti kasvanutta ja ainakin ulkoisesti valtavia muutoksia kokenutta vanhaa opinahjoamme. Aluksi yritimme tunnistaa toisiamme, kasvot ja ääni tuntuivat tutulta, mutta nimet eivät tahtoneet muistua mieleen. Illalla Torpan juhlissa vanhat koulumuistot heräsivät henkiin yhteisen juhlapöydän ääressä. Tehtiin sopimuksia, että kohdotaan jälleen, vaikkapa Muncan koulun vuosittaisena senioripäivänä. Suuret kiitokset koulun henkilökunnalle eilispäivän suurenmoisesta vastaanotosta kaikkien riemuylioppilaiden puolesta.

Koululla pidetyn luokkien jälleennäkemistilaisuuden yhteydessä tiedustelin joukoilta, kuinka monella oli toteutunut kouluaikainen haave tulevasta ammatista. Yhdeksän koulutoverin ensimmäiset tulevaisuuden suunnitelmat olivat johtaneet lapsuuden toiveammattiin koulusta lähdön jälkeen. Heistä 4 oli opettajina ja 4 insinööreinä tehneet ammattiuransa. Joukon kenraali oli jo nuorena kaavaillut upseerin uraa.

Vuonna 1960 Suomessa elettiin nousukautta, vanhat ihanteet olivat vielä voimissaan, mutta vapauden tuulet olivat jo alkaneet puhaltaa nuorison keskuudessa. Vasta kuusikymmenluvun puolivälissä kapina vanhoja arvoja vastaan nosti uudet idelogiat pintaan ja politiikka alkoi vaikuttaa kaikkialla. Me arvostimme ydinperhettä ja akateemisia ammatteja. Olla ylioppilas oli vielä jotain hienoa. Suomi oli meille tärkeä paikka.

Kun teillä nyt on jo koko maailma edessänne ja valinnanvaraa lähteä opiskelemaan tai tekemään työtä minne tahansa maapallolla, meistä vasta vain muutama oli päässyt vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin. Korkeakoulujakin oli vain Helsingissä ja Turussa. Ihme ja kumma menestyimme aika hyvin. Meistä tuli insinööreja, ekonomeja, lääkäreitä, sairaanhoitaja ja opettajia, perinteisten ammatien edustajia siis. Useimmat meistä tekivät yhden uran ja jäivät siitä eläkkeelle. Töitä tuntui riittäneen jokaiselle. Eläkeikään liittyvät ongelmat ovat toki koskettaneet meitä monia tavalla tai toisella.

Omat tulevaisuudensuunnitelmani muuttuivat jo vuoden kuluttua koulusta päästyäni. Arkkitehtihaaveet olivat romahtaneet jo matemaattiseen lahjattomuuteeni, mutta jotain taiteellista piti löytää. Päädyin uralle, josta en olisi voinut edes haaveilla kouluaikanani. Viiden vuoden kuluttua olin televisio-ohjaajana Mainostelevisiossa. Miten olisin voinutkaan suunnitella tv-uraa, kun vuonna 1957 televisio vasta aloitti lähetykset Suomessa. Oman elämäni käsikirjoitukseen oli tullut heti koulun jälken jo muutama odottamaton käänne parissa vuodessa.

Rakkaat tulevat ylioppilaskollegat: kun nyt lähdette rakentamaan tulevaisuuttanne monien elämänvalintojen äärellä, älkää hämmästykö, jos teidänkin ensimmäinen tulevaisuutta koskeva käsikirjoituksenne menee uusiksi. Maailma näyttää muuttuvan hurjaa vauhtia. Muutoksia ja uusia käänteitä työntyy joka suunnalta tietoisuuteemme. Kaikessa ei onneksi tarvitse olla mukana.

Elämänne käsikirjoituksen tärkeä käännekohta on nyt edessänne, olette astumassa ulos koulumaailmasta. Jollakin tapaa se on muistuttanut rakenteeltaan vuosikausia jatkuvaa draamasarjaa. Siinä kun toistuvat sama paikka, samat päähenkilöt ja säännölliset aikajaksot.

Toivottavasti ette seuraavaksi joudu tositeeveetä muistuttavaan kilpailu- ja pudotuspelikierteeseen, jossa saatetaan huonoin perustein karsia hyviä ihmisiä pois leikistä.

Jokaisessa hyvässä elämäntarinassa on yllättäviä käänteitä; nopeat toimintajaksot ja suvantopaikat vuorottelevat. Niissä käsikirjoituksissa kukaan ei elä elämäänsä yksin, ympäristö ja kanssaihmiset muokkaavat kohtaloita. Onni voi olla piilossa pitkiäkin aikoja tai se saattaa yllättäen muuttaa suuntaa. Usein sukulaiset tai ystäväpiiri vaikuttavat elämänvalintoihin. Hyvässä tarinassa päähenkilöllä on aina muutama hyvä ihmissuhde, joka seuraa läpi elämän. Niin sanottu hyvä ystävä.

Ystävyys, oikea ystävyys rakentuu yhteisten kokemusten ja luottamuksen kautta. Oikeaa ystävää ei voi merkata Facebookista. Hänet tuntee, kun vierelläsi seisoo lämmin ihminen, joka voi koskettaa sinua, katsoo silmiin ja puhuu juuri sinulle ja kuuntelee sinua. Sellaisia ystäviä on juuri nyt vierellänne. He ovat niitä, joista kannattaa pitää hyvää huolta. Sillä myöhemmällä iällä juuri mikään ei ole niin arvokas kuin vanha ystävä, juuri hän, jonka tunsit jo lapsuudessa tai nuoruudessa.

Te olette niitä, jotka parhaiten ymmärtette toisianne vielä vanhoinakin. Tehän jaoitte yhteisten vuosien ilot ja surut. Ajan henki ja maailman mullistukset koskettivat teitä samanikäisinä samassa paikassa, Suomessa. Älkää kadottako toisianne, pitäkää yhteyttä nyt kun se on niin helppoa. Meillähän ei ollut monella edes kotipuhelimia ja yhteyttä saattoi pitää vain postin välityksellä, se onneksi jaettiin kaksi kertaa päivässä. Muistakaa myös, että sähköiset tiedostot saattavat pettää ja kännykkätiedot kadota. Meillä riemuylioppilailla meni parisen kuukautta ennenkuin saimme kutsut tähän juhlaan, koulun ystävällisellä avustuksella, lähtemään lähes kaikille luokkatovereillemme. Muistakaa: kynä ja paperi on keksitty, niiden avulla voidaan onneksi edelleenkin säilyttää tietoja. Ja tytöt kertokaa uusi sukunimenne, mikäli aiotte pysyä listoilla mukana!

Tänä teidän elämänne ikimuistoisena juhlapäivänä toivotan teille meidän riemuylioppilaiden puolesta ihanaa juhlapäivää ja hyvää aikuisuuden alkua ja elämää.

 

Koulun pihalla
 
Marja Ala-Jääski ja Pihla Haukatsalo (Caselius)
Pihla Caselius ja Kari Haavisto
Liisa Martela, Maija Mattila, Marja Alajääski
Tuire Tukeva, Eeva-Liisa Martikainen
Tyylikkäät
Aarno Kavonius ja ladyt
Tuula Kivelä, Tuula Mosander
Juhlijat Fiskiksen terassilla, ruokailua odotellessa
Fiskiksen portailla
Arja Paavola, Anja Harvilahti, Marja Mosander, Marja Ala-jääski
Anja Harvilahti, Marja Mosander