”Elämä on todellakin elämisen arvoista!” 70-vuotta sitten opiskelunsa Munkassa aloittaneet alumnit kokoontuivat

Tasan 70-vuotta sitten Munkkiniemen yhteiskoulussa aloitti – silloinkin – innokas vuosiluokka opintonsa. Nyt 70-vuotta myöhemmin he kokoontuivat ja kohtasivat toisena Munkassa aurinkoisen syyssään siivittämänä.

Tilaisuus alkoi kahvipöydän ääressä nykyrehtorin kertoessa niin oman koulun kuin yleensä koulutuksen nykytilanteesta. Nykyopiskelijoihin ja -koulutaloon tutustumisen jälkeen vuosikurssi -52 kävi läpi luokkakuvansa ja ”oppilaat” kertoivat kukin lyhyesti mitä viimeisen seitsemänkymmenen vuoden aikana on tapahtunut: on menty naimisiin, opiskeltu, tehty töitä, saatu lapsia ja lapsenlapsia.

Kuten tilaisuudessa läsnäolleet nykyiset Munkan opiskelijat totesivat, oli mielenkiintoista kuulla, millaista koulunkäynti on ollut aikaisemmin ja millaisia muistoja kouluajasta kenellekin on jäänyt. On huomattavaa, että 1.9.2022 pidettyä tilaisuutta kunnioitti läsnäolollaan myös liikunnanopettaja Kaarina Talpio-Koskinen, joka työskenteli Munkkiniemessä vuodet 1952-1986.

Opettaja Talpio-Koskinen kertoi, että Munkkiniemen yhteiskoulu oli hänen ensimmäinen opetuspaikkansa. Viipurilainen ylioppilas oli tullut Helsinkiin opiskelemaan, ja koska liikuntaa harrastettiin opiskelijapiireissä paljon, päätti hänkin hakea sitä opiskelemaan muiden vanavedessä: ”Sitten vähän niin kuin lipsahdin alalle”. Tuolloin esimerkiksi lentopalloa pelattiin koulussa paljon (koripallon rinnalla), hän muisteli. Ja löytyipä koulusta rinnalle myös puoliso. Munkan nykylukiolaisen Siirin kanssa rouva Talpio-Koskinen pohti vanhojen oppilaidensa kera entisen ja nykyisen koulun eroja ja yhtäläisyyksiä; enää ei esimerkiksi käytetä luokan vanhimman tai järjestäjän merkkejä tai titteleitä, vaan opettajien ja oppilaiden välillä toimivat luottamusoppilaat. Hildenin possumunkit taas saivat veden vieläkin kaikkien ne kokeneiden kielelle, mutta toisaalta liikunnanopettaja korosti, että liikkuakin täytyy:” Pieniä matkoja, mutta koko ajan! Käveleminenkin riittää, mutta vähän pitää välillä hiki tulla. Vaikka nykyään nukkuminen taitaa olla minulle parasta liikunta”, hän lisäsi nauraen. Kaarina Talpio-Koskinen on nyt 99-vuotias: ”Kaikkea hyvää, menestystä, meille kaikille!” hän sanoi kiittäen saamastaan huomiosta.

Muistelot muistakin opettajista olivat mainioita. Osa opettajista oli ankaria. Yksi taas innosti unkarin opiskeluun, toinen antoi ainekirjoituksesta numeron 10++. Suurin osa kannusti – mutta onpa joku onnistunut täydellisessä latistamisessakin. Mutta se on varmaa, että jokainen opettaja on jonkin jäljen oppilaaseensa jättänyt. On se sitten ollut hyvät jutut ohi varsinaisen opetaattavan aineen tai sitten täydellinen oman alan opetustaito.

Kuten eräs alumneista Tosca-oopperan sanoin kiteytti kaiken koetun: ”Elämä on todellakin elämisen arvoista!”

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

KN