Maaliskuu
 

vko 11

ympäristöraadin kokous
suunniteltiin vierailua Viikin Gardeniaan katsomaan tuulivoimalaa.
Aloitimme myös 3.4 päivänavauksen suunnittelun

vko 10

Kirjoitimme blogia ja saimme idean aloittaa opit-projekti. Pelasimme myös energiapeliä.

Ympäristöraadin kokous
Täytimme mielipidekyselyt ja keskustelimme Fortumin vierailun hyvistä ja huonoista puolista. Lopuksi pelasimme Fortumin lähettämää ja tekemää ympäristöpeliä. Kirjoitimme myös nettisivuille tekstiä kaikesta oppimastamme Fortumilla.

 
 
Helmikuu 09
 

vko 9

Tiistaina annoimme hyviä vinkkejä kevätsiivoukseen energiansäästön näkökulmasta. Muistutimme, että ulkovalo on moninkertainen valaisuteho, jos ikkunat ovat puhtaat. Lisäksi huoneiden valaisimien pitää olla puhtaita, jotta ne valaisevat kunnolla. Nyt lopputalvesta kannattaa sulattaa pakastimet.

vko 7

Monitoimipäivänä vierailimme energiayhtiö Fortumissa. Opimme mitä erilaisia energiatuottamistapoja on olemassa. Uusiutuvia luontoa säästäviä energiamuotoja oli vesi-, tuuli- ja aaltovoimaa. Aaltovoima oli meille uusi, sitä oli kahdenlaista. Sellaista, joka varastoi energiaa meren pinnasta keikkuvan levyn tai poijun välityksellä ja sellaista, joka toimii meren pohjassa.
Ennakkokäsitykset olivat tylsemmät pelistä, mitä saimme pelata loppuosan vierailua. Pidimme pelistä, koska se oli keskustelupeli eikä perinteinen ”Kuka voittaa lautapeli?” Lisäksi se oli erilainen siinä, että pelilautaan kirjoitettiin suoraan. Peli oli pinnoitettu biohajoavalla kalvolla, jonka voi pyyhkiä puhtaaksi pelin jälkeen. Pelistä opimme, mistä kotitalouden sähkönkulutus koostuu.
Lopuksi kävimme ihailemassa Länsi- Helsinkiä Fortumin katolta.

vko 6

”Toinen toista” vietimme vihreän lipun päivää ja kaikki ympäristö tiimiläiset toimivat sheriffeinä tähdet rinnassa ja positiivisella mielellä vartioivat ympäristön siisteyttä ja ottivat kuvia ystävyydestä ja välittämisestä. Koulu pysyikin siistimpänä ja erityisesti halusimme kiittää koulun henkilökuntaa sanoin ja teoin.

 
 
Tammikuu 09
 

Vko 5

Suunnittelimme ja teimme vihreän lipun teemapäivään liittyen seinäjulisteita ja päivänavausta. Teemapäivään liittyen suunnittelimme myös roskasheriffien palkkaamista käytäville. Muitakin vihreään lippuun liittyviä julisteita saimme valmiiksi.

Päätimme mennä Fortumiin monitoimipäivänä 10.2.  

Vko 4

Suunnittelimme vihreän lipun teemapäivää, teimme julisteita ja saimme päätettyä blogin kirjoittamisen sähköiseen muotoon.

Suunnittelimme vierailua Viikin Gardenian tuulivoimalaan

Vko 3

Aloitimme blogin kirjoituksen ja toinen ryhmä teki aiheeseen liittyviä julisteita.

Suunnittelimme vierailua Forttumile Keilaniemeen

 
 
Joulukuu 08

 

Vko 50

Teimme sähkönkulutuksesta posterit laskuesimerkein ja alkukartoituksen epäkohdista valistusjuliste Seurasimme myös lämpötiloja

Vko 49

Nauhoitimme perjantaina aamunavauksen. Aamunavaus käsitteli veden kulutusta

 
 
Marraskuu 08

 

Vko 47

Luimme lämpömittareita ja ensimmäinen viikonvinkki saatiin valmiiksi, eikun toisen vinkin suunnitteluun. Saimme myös luettua lämpömittareita.

Teimme huolestuttavia havaintoja, joissain luokissa.

 
 
Lokakuu 08
 

Vko 44

Aloitimme ensimmäisen viikonvinkin suunnittelun. Aiheinamme olivat: veden käyttö, ja huomasimme, että veden tuhlausta tapahtuu todella paljon.

Toinen ryhmä suunnitteli yhdeksän tarkkailupistettä seuratakseen koulun lämpötiloja.

 
 
Syyskuu 08
 

vko 40

Teimme alkukartoitusta vihreän lipun toiminnasta.

Teimme myös päivänavauksen loppuun onnistuneesti, sekä haastattelimme huoltoyhtiön Petri Julkusta koulun sähkö- ja lämmitysjärjestelmästä.

Haastatteluun osallistui yksi vihreän lipun kolmesta ryhmästä.

Vko 39

Tällä nimenomaisella viikolla aiheenamme oli kierrätysvalistus. Huomasimme tarpeen kerrata edellisen vuoden kierrätysastioiden käyttöä, tehtiin tietoisku ja leikkimielinen kysely mitä lehtikeräykseen saa laittaa. Kerättiin vinkkejä, miten energiaa voisimme oppilaiden mielestä säästää. Teimme kyselyn huoltoyhtiölle nykyisestä energiankulutuksesta.

vko 37

Ensimmäisessä kokouksessamme aiheenamme oli energia. Meille esiteltiin uusi aiheemme ja järjestäydyimme. Jakauduimme pienenpiin ryhmiin joilla on jokaisella oma tehtävä.