Munkkiniemen yhteiskoulun seitsemäsluokkalaiset suuntasivat Kuutamokeikalle Siuntion Korpirauhaan jo kolmattatoista kertaa. Retkelle lähdettiin torstaina 26.8. neljällä Ventoniemen bussilla. Kuutamokeikalle osallistuvat seitsemäsluokkalaisten luokanvalvojien ohella rehtori, apulaisrehtori, erityisopettajat, kuraattori, opinto-ohjaaja, keittiöhenkilökuntaa, nuoriso-ohjaajia, seurakunnan työntekijöitä sekä koulumme lukiolaisista koostuvat tukioppilaat.
Perille päästyämme alkoi telttojen pystytys. Maittavan lounaan jälkeen luokat kiersivät erilaisia toimintapisteitä. Taivaalle oli kerääntynyt uhkaavan näköisiä pilviä, ja pian rastien käynnistyttyä saimme sadekuuron niskaamme. Kastuminen ei kuitenkaan hidastanut menoa. Rasteilla urheiltiin Korpi-sportissa, ammuttiin värikuulilla ja kiipeiltiin tikkailla, kirjoitettiin päiväkirjaa, pelattiin lautapelejä, askarreltiin rintamerkkejä ja avaimenperiä sekä tehtiin donitsilautta, jota halukkaat pääsivät kokeilemaan lammella.
Illaksi suunniteltu saunominen peruuntui monen harmiksi, mutta rohkeimmat seiskat kävivät iltauinnilla donitsirastilla. Iltapalaksi söimme johtoportaan grillaamia makkaroita, minkä jälkeen saimme nauttia tukioppilaiden järjestämästä iltaohjelmasta. Ilta päättyi perinteiseen tapaan iltakirkkoon.
Perjantaiaamu valkeni kylmänä ja kosteana ( + 10°C). Oppilaat kömpivät ulos teltoistaan hyvin nukutun yön jälkeen ja suuntasivat aamiaiselle. Aamupäivän toiminta jatkui vielä rastien merkeissä. Koululle palasimme kahden maissa väsyneinä, mutta onnellisina.
|