|
||||||
Taitavia rumpaleja lahden toiselta puolelta |
||||||
| Tiivis tunnelma, pientä puheensorinaa. Oppilaiden katseet seuraavat tarkkaavaisesti kahta miestä, jotka ottavat kirjaimellisesti kontaktia yleisöön, luoden juhlasaliin tunnelmaa. Kukaan ei oikeastaan ole selvillä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ainoan johtolangan antavat lavalla seisovat rummut. Show on valmis alkamaan! Kabaré Kalabalik on viidestä ruotsalaismiehestä (Per Svenner, Sebastian Ring, Isak Widmark, Peter Lönnqvist ja Petri Heikura) koostuvan lyömäsoitinryhmä Komodon esitys. Komodo saapui tiistaina 25.5.2010 kouluumme. Heidän tavoitteenaan oli vakuuttaa yleisö taitavien lyömäsoitinsoittajien lisäksi hyvällä tuulellaan ja leikkisyydellään. Komodon esitys olikin täynnä iloa ja hauskuutta, luontevuutta ja omistautuneisuutta. He pomppivat ja juoksivat minkä jaksoivat, soittivat rumpuja mitä oudoimmissa asennoissa ja viihdyttivät yleisöä rumpujen taakse kätkeytyvillä vitseillään, ilmeillään ja asennoillaan loppuun asti. Yleisö teki myös tehtävänsä. Ääni, mikä heistä lähti, tuntui vaiheittain jopa kovemmalta kuin itse rumpujen pärinä. Jatkuvasti rytmissä taputtavat punaiset kädet, hiestä kiiltäviksi muuttuneet otsat ja taukojen ajan juhlasalin täyttävä huuto ja mieletön kiljunta osoittivat, että Komodon tavoite yleisön vakuuttamisesta toteutui. Oppilaat enemmän kuin selvästi pitivät esityksestä. Miesryhmä omasta mielestään saapuu esityksiinsä ilman minkäänlaisia paineita, mielessään oikeastaan vain leikki. Esityksen laatu ja onnistuneisuus tuovat kuitenkin esiin joukon ammattimaisuuden ja varmuuden, joiden takana on pelkkää raakaa harjoittelemista. Mutta mitä muuta kuin työtä ja sen toistoa tällaisen upean kokonaisuuden takana on? – Taitavia ystäviä, joihin voi luottaa täydellisesti, ryhmän rumpali, Petri Heikura, vastaa pienen pohdinnan jälkeen. – Niin ja huumorintaju sekä leikkimielisyys ovat tietysti kaiken a ja o! |
||||||
| Amiina Abdalla 9c | ||||||
![]() |
||||||
![]() |
||||||