|
|||||
Historian ja kuvataiteen yhteinen opintomatka Roomaan 3.-10.6. |
|||||
| Historian ja kuvataiteen opiskelijoiden yhteinen matka Roomaan toteutettiin 3. – 9. kesäkuuta. Mukana oli pitkälti kolmattakymmentä lukion ensimmäisen ja toisen vuosiasteen opiskelijaa ja historian ja kuvataiteen opettajamme Ari Anteroinen ja Maritta Poijärvi sekä opo Irma Luukkonen. Osa historianopiskelijoista oli ennen matkalle lähtöä valmistellut esityksiä Rooman eri nähtävyyksistä, kuten Colosseumista ja Pietarinkirkosta, jotka sitten saimme paikan päällä kohteissa kuulla. Kuvataiteen opiskelijoille oli ohjelmassa erilaisia kuvataiteeseen liittyviä tehtäviä. Tapasimme toisemme Helsinki-Vantaan lentokentällä lähtöpäivämme aamuna, ja lentomatka Roomaan sujui ongelmitta. Meillä oli käytössämme meidät suoraan lentokentältä hotellillemme vienyt bussi. Hotelli ei ollut varsinaisesti kovin erikoinen, mutta se sijaitsi erinomaisella paikalla aivan Rooman rautatieaseman Terminin vieressä, joten matkustaminen oli helppoa. Monet mielenkiintoiset paikat olivat myös aivan kävelymatkan päässä, eikä hieman pidemmällekään käveleminen ollut suuri ongelma, sillä Rooma ei ole mikään valtava kaupunki. Majoituttuamme ja tutustuttuamme Terminin ympäristön kauppoihin, ruokapaikkoihin ja muihin hyödyllisiin palveluihin lähdimmekin heti tutustumaan kaupungin nähtävyyksiin, joista ensimmäisenä oli vanha roomalainen amfiteatteri Colosseum. Vietimme yleensä päivän erilaisiin kohteisiin tutustuen. Meille jäi kuitenkin paljon vapaa-aikaa kaupungilla kiertelyä ja vaikka kaupoissa käyntiä varten paljon niin iltaisin kuin päivisinkin, sillä ohjelmamme ollut niin tiukka, että meidän olisi täytynyt kiirehtiä paikasta toiseen, ja lähdimme liikkeellekin ajoissa. Emme ruokailleetkaan yhdessä, vaan kaikki saivat vapaasti pienissä ryhmissä valita ruokapaikkansa. Meidän oli kuitenkin oltava hotellilla ennen tiettyä aiemmin päivällä sovittua kellonaikaa. Kiersimme läpi Rooman tavallisimmat hyvin eri aikakausilta peräisin olevat nähtävyydet, joista mieleenpainuvimpia olivat erilaiset vanhat ja suuret roomalaiset rakennelmat kuten Colosseum, antiikin Rooman keskus Forum Romanum ja Pantheon. Ehkäpä mahtavin kohde oli valtava 1600-luvulla valmistunut Pietarinkirkko Vatikaanissa. Vatikaanissa ja sen museoissa koimme miellyttävän yllätyksen havaitessamme, ettei Vatikaanin museoihin ollut lainkaan jonoa. Tavallisesti jonotusaika voi olla jopa tunteja. Museoissa näimme kuuluisan Sikstuksen kappelin loisteliaine kattofreskoineen. Museoiden jälkeen oli vuorossa itse Pietarinkirkko, jonka kupolin huipulle ihailemaan näköalaa Roomaan meillä oli mahdollisuus kiivetä – ja osa kiipesikin, vaikka portaita riitti ja käytävät olivat paikoin vinoja ja kapeita. Ohjelmassa oli mukana paljon erilaisia museoita, joissa pääsimme tutustumaan sekä tuhansia vuosia vanhoihin antiikin veistoksiin että renessanssin ja barokin taideteoksia ja jopa nykytaidetta. Emme tyytyneet viipymään ainoastaan Rooman kaupungissa. Kävimme myös EUR:ssa, joka on Mussolinin fasistisen arkkitehtuurin mukaan suunniteltu kaupunginosa. Siellä kävimme Museo della Civilitá Romanassa, jonka erikoisuus on valtava ja yksityiskohtainen antiikin aikaisen Rooman pienoismalli. Yhden päivän vietimme auringossa Välimeren rannalla Lidolla, Rooman uimaranta-alueella. Tarkoituksena oli myös käydä antiikin Rooman raunioituneessa satamakaupunki Ostiassa, mutta tämä retki peruuntui. Valokuvia otti Jenny Järvinen |
|||||