American Studies –kurssilaiset New Yorkissa Syksy 2009 Lucia 
 

Salibandyottelu oppilaat vs. opettajat

Perinteinen hegemoniaottelu pelattiin perjantaina 18.12. Vuosi sitten oppilaat rökittivät opettajien joukkueen peräti 12 – 3. Opettajien valmistautuminen alkoi heti lukukauden alussa ja joka tiistai ”Kreivien” salibandyryhmä on hionut kuntoaan ja kuvioitaan, tänä vuonna ilman merkittäviä loukkaantumisia.

Ottelun alku ei luvannut opettajien joukkueelle hyvää, alle puoli minuuttia pelattu ja oppilaat johtivat 1 – 0. Tästä ei kuitenkaan säikähdetty, vaan opettajat lisäsivät taistelua ja liikettä. Pelin hallinta siirtyikin pikkuhiljaa opettajille, joiden vahva karvauspeli tuotti runsaasti maalipaikkoja ja toisen jakson alussa näytti hetken siltä että oppilaiden joukkue on jo lyöty. Opettajat olivat siirtyneet turvallisen tuntuiseen 7 – 3 johtoon. Oppilaat saivat todella mainion kirivaiheen ja minuutti ennen loppua he olivat kaventaneet tilanteeksi 7 – 5. Loppuun oppilaille yksi osuma lisää ja summerin soidessa valotaulu näytti 7 – 6 lukemia opettajien hyväksi. 

Tärkeäähän ei ole voitto, vaan rehti kilpailu ja tänä vuonna tämäkin osa-alue toteutui oikein mallikkaasti.

Kiitoksia pelaajille, tuoreille ja yleisölle!

Pesäpallo-ottelua odotellen!

Oppilaiden joukkue:
Aapo Tiilikainen, Joel Markkola, Sami Hätälä, Patrick Ylikujala, Atte Isoaho, Markus Markkola, Roope Runtti, Oona Ahlstedt,
Heikki Törrönen MV, Julia Rissanen, Hanna Antikainen Opettajien joukkue:
Erkki Palokangas, Jenni Hovinen, Sami Moglia MV, Jari Kolehmainen, Pasi Andersson, Annis Toiviainen, Jukka Nisula, Petri Julkunen,
Peter Bjugg, Henna Sipola, Mika Riissanen, Ossi Koskinen, Tero Lukkari