|
||||||
Kuutiksella |
||||||
Munkkiniemen yhteiskoulun seitsemäsluokkalaiset suuntasivat Kuutamokeikalle Siuntion Korpirauhaan jo kahdettatoista kertaa. Kuutamokeikalle lähdettiin torstaina 27.8. ja takaisin palattiin perjantai-iltapäivänä väsyneinä mutta onnellisina. Kuutamokeikalle osallistuvat seitsemäsluokkalaisten luokanvalvojien ohella apulaisrehtori, erityisopettajat, kuraattori, opinto-ohjaaja, keittiöhenkilökuntaa, nuoriso-ohjaajia, Munkkiniemen ja Munkkivuoren seurakunnan työntekijöitä sekä koulumme lukiolaisista koostuvat tukioppilaat. Perille päästyämme alkoi telttojen pystytys. Lounaan jälkeen luokat kiersivät erilaisia toimintapisteitä. Taivaalle oli kerääntynyt uhkaavan näköisiä pilviä, ja pian rastien käynnistyttyä saimme sadekuuron niskaamme. Kastuminen ei kuitenkaan hidastanut menoa. Rasteilla urheiltiin Korpi-sportissa, ammuttiin värikuulilla ja kiipeiltiin tikkailla, kirjoitettiin päiväkirjaa, pelattiin lautapelejä, askarreltiin rintamerkkejä ja avaimenperiä sekä tehtiin donitsi, jota halukkaat pääsivät kokeilemaan. Yhdeksi torstaipäivän kohokohdaksi nousi Jäätelöauton vierailu leiripaikallamme. Jäätelöauton tuttu tunnusmelodia keskeytti toiminnan rasteilla ja oppilaat kirmasivat hakemaan koulumme sponsoroimia jäätelöitä. Torstain päätteeksi oli tarjolla saunomista ja makkaranpaistoa. Iltaohjelma koostui tukioppilaiden ja luokkien kehittelemästä ohjelmasta. Jokainen seitsemäs luokka oli saanut sovitettavakseen sadun, joten illan mittaan näimme pantomiimin muun muassa Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä. Ilta päättyi tuohusten hämyssä iltakirkkoon. Perjantaina meno jatkui entiseen tapaan, vaikkakin osa energiasta oli jäänyt torstain puolelle. Oppilaiden mielestä ”kuutis” oli ryhmähengen kannalta tosi hyvä juttu! |
||||||