Maaliskuussa 2008 luokkamme 8 G osallistui Annantalon taidekeskuksen järjestämälle kulttuurikurssille. Päätimme asian tammikuussa äidinkielen tunnilla, ja suurin osa oli sitä mieltä, että olisi mukavaa osallistua. Niinpä neljän viikon aikana kävimme kahdessa teatteriesityksessä (Nollaneljäviisi sekä Ähtäriin eli kaunein poika heti Morrisonin jälkeen) ja yhdessä elokuvassa (Control). Näytelmät ja elokuva kertoivat huumenuorten elämästä ja nuorten välisistä suhteista. Niiden lisäksi keskustelimme äidinkielen tunneilla sekä opettajan että tunneillamme vierailevien aikuisten kanssa.
Kurssin teemana oli Horjuva sankaruus, eli pohdimme mm. minkälaisia todelliset sankarit ovat. Ovatko he kaikille tuttuja supersankareita vai tavallisia arjen sankareita? Voiko jokainen ihminen olla sankari omalla tavallaan? Esimerkiksi tällaisia mietteitä kirjasimme saamiimme sankarivihkoihin. Näiden kaikkien lisäksi meillä oli yhteensä kuuden tunnin draamatyöpaja, jossa keskustelun lisäksi mm. näyttelimme.
Kurssi oli kokonaisuudessaan mukava ja etenkin ajatuksia herättävä. Itse ainakin tuli mietittyä, millaista huumenuorten elämä voi oikeasti olla ja miten tai miksi he ovat päätyneet siihen elämäntilanteeseen, missä ovat nyt.
Oli myöskin mielenkiintoista käydä teatterissa, koska siellä ei kovin usein tule käytyä. Ei varsinkaan katsomassa näytelmiä, jotka käsittelevät niin vakavia asioita kuin huumeet. Veikkaan siis, että kulttuurikurssi oli monelle opettavainen kokemus, ja samalla se laittoi varmaankin monet ajattelemaan, miten hyvin omassa elämässä kaikki kuitenkin onkaan.
Aino Makkonen 8.G |